Kuulumisia
Hei
kaikille! Cabal Ostiumin toiminta on ollut omalta osaltani jäissä. Kaikki meitä
seuraavat tuntevat varmasti Warhammerin
fantasiaosaston kohtalon kuluneelta puolelta vuodelta. Sitä tuskin on tarve
kerrata sen enempää. Sanotaankin vain, että jos ihmiset ympäri maailman ovat
tutkineet uusia alueita ja pohtineet tulevaisuuttaan figuilun parissa, olemme
tehneet sitä myös me.
Ruotsalaiskoalition
Ninth Age on Kings of Warin kera ennustettu varmimmiksi fantasiasotapelien
airuiksi, ja turha väittää etteivätkö Cabal Ostiumin johtavat kenraalit
tutustuisi tarkasti molempiin vaihtoehtoihin – saati pitäisi silmiään auki
muillekin vaihtoehdoille!
Yhdeksättä
aikaa onkin testailtu Joensuussa liigamuotoisesti hyvin vapaalla ja
kokeellisella otteella betan syövereissä tämä syksy, mutta aika oli myös ottaa
kokeeksi Kings of War.
Peliarvosteluja
ja mielipiteitä on internet pullollaan, ja säännötkin löytyvät ilmaiseksi
(muutamia yksityiskohtia, kuten taikaesineitä, vailla) Manticin kotisivuilta
ilmaiseksi.
Itselläni on
nyt ensimmäinen peli alla, ja ajattelin korkata muutamat sisäisen tutkimuksen
tulokset ihmisten ilmoille (kun en heti uusintaotteluakaan pääse ottamaan!).
Armeijan
rakennus
Tässä jokin
pieni jokin sisälläni vavahti ensimmäisenä. Ihan vain tätä ensimmäistä peliä
ajatellen kaivauduin varaston syövereihin, ja löysin etsimäni vanhat
regimenttialustat. Noita kasiedikassa käyttämiäni metallisia ei ollut ensinkään
tarpeeksi, ja ne eivät olleet niitä juuri sopivan kokoisia 5x2 tai 5x4 kokoisia
muovisia läpysköitä.
Samalla
törmäsin laatikkokaupalla pieniin Emporen jalkamiehiin, jotka ovat vain
unohtuneet laatikoihin ja varastoon käytön puutteesta. 50 maalattua
miekkamiestä, 30 keihäsmiestä, kunnostettuna ehkä 100 miestä nostoväkeä erilaisin
asein ja varustein. Koko keskeneräinen Cult of Ulric projektini, sisältäen
runsaat 20 Teutogenin kaartilaista.
Ja nyt
voisin vain kirjoittaa armeijalistaani, että otan näitä 20 kokoisia yksiköitä.
Vaikka kourallisen. Eikä armeijani siltikään tuntunut täyttyvän.
Paluu on
kuin nuoruuteen, jolloin armeija ei oikeasti tuntunut valmistuvan ikinä. Jos
haluaisin nämä kaikki figut pelikuntoon, saisi sen eteen oikeasti puuhata ja
tehdä töitä. Ja ihan huvikseen.
Ensimmäiseen
listaani otin yhden horden (koska olin saanut Korppikaartin viimein maaleihin),
muutamia regimenttejä erilaisia jalkamiehiä, kaksi isoa boksia ritareita
(kyllä, niitä löytyi laatikoista), pari mortaria (en muista milloin viimeksi
olen näitä käyttänyt), sekä kaikkia erimuotoisia ampuvia troop-yksiköitä.
Sankareiksi yritys maksimoida Inspiring kolmella ratsastavalla sankarilla.
Ensimmäistä kertaa miesmuistiin jätin griffonini kotiin.
Ja kaikki
yksiköt näyttivät paperilla suunnilleen yhtä vahvoilta kuin muidenkin
armeijoiden vastaavat laatikot.
Pelin kulku
Vastaani
asettui kovin eliitti haltia-armeija (vastuksesta kiitos Sotavasaran
Gilaelinille) lohikäärmeineen ja buustattuine ampumisineen. Kaikki sankarit
maksoivat hunajaa, mutta regeneroivat, johtivat joukkoja ja löivät samaan
aikaan kuin rekka.
Ja vaikka
periaatteessa sain armeijaani vastaavankaltaisia yksiköitä kuin haltioilla,
pelasi vasta-armeija aivan eri peliä. Kun eliittistatus (re-rollit kaikkiin
ykkösen osumisheittoihin sekä lähiksessä, että ampumisessa) ei ole vain
harvoille ja valituille rajattuna, on kaikkien yksiköiden tasainen toimintateho
taattu. Ja vaikka minulla oli yksiköitä kourallinen enemmän, ja koviakin, en
ensimmäisessä pelissä kovasta pohtimisesta huolimatta päässyt liikkeelläni
yliasemaan.
Vaikka peliä
mainostetaan nopeana, meni meillä tästä huolimatta kolme tuntia itse peliin (ja
kolme varttia kamoihin pelin molemmin puolin). Ampumis- ja lähisvaiheet
rullataan läpi nopsaan, mutta siinä missä näissä on päästy minimiin, kestää
elintärkeä liikevaihe tätäkin pidempään. Sitä sai venkslata ja pohtia puolin ja
toisin omia valintojaan, ja vaikka hieromista ja hitsaamista ei olisikaan ollut
juuri tavallista ensipeliä enempää, on sopivalla herrasmiesotteella suoritettuna
kaverilla odotettavaa vastustajan liikevaiheen aikana jonkin verran. Varatkaa
siis kahvia tai itsellenne sopivia virvokkeita matkaan.
Lopulta
lohikäärme rullasi ritareihini, puumies asteli toisen ritariboksin eteen, ja
kun muu armeijani oli yksiköiden liiallisen määrän takia vähän jumissa
keskenään laidalla, ei noihin eliittiyksiköihin päässyt lopulta tekemään
haavoja.
Ja tässä
pelissä on tarve päästä heittämään noppaa. Charge on elinehto. Ja oma varsinkin
ennen kaveria. Ilman chargea ei saa lyöntejä, ja hurjasti lyövä boksi voi
rampauttaa jopa ritarirykmentin kertalaakista wavered-tilaan, jolloin
vastahyökkäys ei enää onnistukaan.
Ja siinä
missä jokainen haltiayksikkö (tai örkki) lyö varmasti ja lujaa, joutuvat kurjat
ihmiset maksamaan rajoitetuista kyvyistä, vaikka niitä teoriassa armeijaan
saakin.
Maasto
Maastosäännöt
ovat melkein liiankin pelkistetyt sääntökirjassa, mutta niiden vaikutus itse
peliin on aika hurja. Kun on jo kerran tottunut siihen, että metsistä näkee
läpi, on vähän kimuranttia totutella uudestaan siihen, että näkökenttä katkeaa
kentällä tätä nykyä puolet herkemmin.
Yksiköitä
vai sankareita
Yksittäiset,
ja kovaa lyövät jutut löytyvät yhäkin mörköosastolta. Ja möröt ovat hurjia
vekottimia. Puumies murjoi ritareitani 2+ woundauksilla matalaksi seitsemällä
iskullaan, ja kymmenen kertaa hujauttava lohikäärme eliitille varatuilla
uusintaheitoilla murhasi tylysti melkein mitä vain jos ei yhdessä, niin
kahdessa vuorossa.
Toisaalta
buustattu yksikkö jalkaväkeäkin (taikaesinein varustettu haltiakaarti, tai
hurja horde hilparimiehiä) saattaa hujauttaa läpi regimentistä tai toisesta
kertaheitolla. Mutta yksittäinen elukka mahtuu pienempään tilaan, lyö jos ei
yhtä monta kertaa, sitäkin voimakkaammin, ja omaa aika uljaat määrät hermoja.
Varsinkin
lentävä lohikäärme oli, vaikkakin kallis, vaikea saada alas, kun regeneraatio
ja parannusloitsut pitivät huolen siitä, ettei ampumisellakaan sitä saanut
heikennettyä tarpeeksi.
Sotakoneista
sen verta, että ne ovat voimakkaita, mutta hirmuisen epävarmoja. Olisinko
kuitenkin ottanut mieluummin 180 pisteen edestä liikkuvampaa mörmöä? Ehkä, näin
jälkeen päin mietittynä.
Toisaalta
näen teoriassa hyödyt myös monesta regimentistä ja troopeista kentällä, ja tämä
lähestymistapa vaikuttaa ehkä nimenomaan siltä vaativammalta kuin isoimpien
lyöjien tarjoaminen kentille. Aika näyttää mikä on paras vaihtoehto.
Lopuksi
No,
Grandbelos kärsi murskatappion, mutta nopista ei auta etsiä vikoja. Vain yhden
taistelukierroksen wiffasin aivan tyystin (16 lyöntiä ritareista puumieheen, 3+
osuma ja 3+ woundit, vicious – kolme haavaa sisään), ja loput taistelusta
menikin siinä, että en tahtonut mistään löytää rynnäkkölinjoja oikeisiin
kohteisiin – tai yhtään mihinkään! Pienempi liike kuin koko vastapuolen
armeijalla on valtava miinus, vaikka sitä kompensoisikin useammilla yksiköillä
kentällä.
Onko tämä nyt sitten hauskempaa kuin 9th Age? Vastaus on, etten tiedä. Molempien fokus ja tyyli ovat todella, todella erilaisia. Siinä missä Kings of Warin tiimellyksessä voi fiilistellä kenraalinteltan tunnelmia ja leikkiä uudelleen elävänsä HOMMIII:a, on 9th Agella kuitenkin hyvä ote pieneen ja yksityiskohtaiseen, aivan kuten Warhammerillakin oli kahdeksannessa sääntölaitoksessaan (siinä loppupuolella). Jos pääsee yli siitä, että 9th Agessa ei ole tarkoituskaan tuuppia niitä vaniljan makuisia jalkabokseja kentällä, vaan kirmata rajakahakoissa mitä fantastisempien mörmöjen kimppuun yksittäisin hahmoin ja pienin yksiköin, on sekin erinomaista ajanvietettä.
Ostin
arpomisen jälkeen kuitenkin sääntökirjan, ja mietin päässäni vastauksia
seuraaviin kysymyksiin:
- Kuinka saan armeijani kuljetettua ja kasattua helpommin Kings of War mielessä?
- Saanko esimerkiksi paikalliselta ammattikoululta tilattua kokoon leikattua peltilevyä lisämagnetisointia ajatellen?
- Mistä löydän aikaa tämän pelin pelaamiseen?
Viimeiseen:
oikeesti, mistä?
-Peetu ”Rune”
M.