Cabal Ostium

Cabal Ostium

maanantai 8. joulukuuta 2014

Elämän Vangit on ohi - ja kuvia!

Hei kaikille!

Turnaus on ollu ohi nyt jo viikon - mutta se ei tarkoita sitä että olisimme olleet vapaalla! Tuskinpa vain. Turnausviikonloput tuntuvat olevan sitä vapaa-aikaa. Hyppääminen vielä syksyn viimeisien töiden ja elämän kelkkoihin on tuntunut vievän kaiken ajan ja energian kaikilta, mutta hyvä niin. Ei ole parempaa tapaa aloittaa joululomia kuin antaumuksella viimeistellyt projektit.

Kaaoskääpiöt kohtaavat Bretonnian ensimmäistä kertaa.
Tämä kaikki tosin on tarkoittanut sitä että turnauksen jälkipuinteja ei olla keretty viimeistelemään ihan ajallaan. Kaikki aika on mennyt nukkumiseen, elämiseen, energian keräämiseen ja ainakin Eskulla Ostiumin itsenäisyyspäivän vastaanoton järjestämiseen.

Pidettiin nimittäin Joensuun kesken paikallisella nuokkarilla pelipäivät itsenäisyyspäivänä. Ilmeisesti myös sitä edeltävänä yönä! Pojat olivat kuulemma sotineet Triumph and Trickeryä aina aamuseitsemään asti.

Hovikuvaajamme Hannu ei ole ollut jouten myöskään. Sadoista kuvista turnausviikonlopulta saatiin siivilöityä runsaat viitisenkymmentä parasta otosta. Tässäpä teille Dropbox-linkkiä!


Turnauksen voittajan Bretonnia-armeija.
Latasin tähän viestiin myös muutamia otoksia maistiaisiksi. Kaikki kuvat löytyvät ylläolevasta linkistä.

Lopulliset tulokset ja pakinat turnauksesta löytyvät Sotavasaran ketjusta:


Elämän Vangit löysi tiensä myös Suomen WFB Rankingseihin. Pelaajat saivat hyvän mielen lisäksi siis myös virallista tunnustusta teoistaan.

Viimeisenä otoksena kuva osasta uutta maastoa jota väkersimme syksyllä - ja tottapuhuen iso osa edellisenä perjantaina! Jos pelaajille on perinteistä rykäistä armeijansa maaliin päivää ennen turnausta, on kai turnausjärjestäjilläkin oltava omat hupinsa loppupaniikeissa!
 
Ostiumin uusimmat maastonpalat! Näitä on vielä paljon lisää.

Kiitos vielä kerran kaikille tältä erää! Allekirjoittanut hoitaa syksyn hommat loppuun ja vetäytyy joululomille puuhaamaan ansaitusti pikku-ukkojen kanssa loputtomia tunteja. Myös Joensuun paikallisliiga on aivan muutamaa viilausta vaille valmis, joten raporttia siitä ja loppumaininkeja varmaan tulossa Eskulta myöhemmin. Ja siitä sitten saman tien suunnittelemaan kevään Swedlandia, jonka houstannee allekirjoittanut. Suunnitelmat ovat jo itseasiassa käynnissä...

Cristopherin sisarukset ovat muuten saaneet myös kaikki liigan pelinsä pelattua, kuten myös epäkuollut comic relief Von Hammerwurst. Raportointeja ei olla saatu aikaiseksi ihan reaaliajassa, mutta noitakolmikon sekoiluista saataneen luettavaksi jonkinasteinen loppubriiffi, jos ei kolmea kokonaista peliraporttia.

Tässä kaikki tältä erää! Kirjoiteltavaa on loputtomiin, aikaa vain vähänlaisesti ihmisellä. Heti lisää kun aikaa löytyy!

-Peetu "Rune"