Cabal Ostium

Cabal Ostium

maanantai 29. syyskuuta 2014

Cristopherien Nousu - Osa I - Grandbeloksen armeijalista

"Ahaa! Uusia kasvoja Swedlandissa, eikö niin? Hienoa, hienoa. Epäonnekasta teille, tietysti. Ai mitä, ette tiedä Swedlandista juurikaan? Missä tynnyrissä olet elänyt, poikaseni? No, tokkopa tuolla väliä. Kohtahan sen näet mistä tässä on kysymys...
Kaikennäköistä sakkia on tänne saapunut vuosikymmenten aikana, ja kaikennäköistä sakkia on uponnut Swedlandin soihin unohdettuna ja kalman kylmääminä. Tämä vuosi tuskin tulee olemaan poikkeus. Ja mikäs sen ihastuttavampaa kuin tuoreet kuolleet kun Kuoleman Herra kuulopuheiden mukaan kävelee jälleen maan päällä ja maailman kirjat ovat muutenkin sekaisin!

Mutta myös jotkut selviävät kotiin asti. Ja jos meinaat selvitä tästä kyydistä voittajana, on tutustuttava haasteisiin. Tulehan telttaani niin voimme tarkastella sitä keitä täällä tänä vuonna on. Ensimmäisenä tietysti annan pikku kierroksen meidän omassa leirissämme. Tulehan, ei nuoriherra Rosenton pure. Joku muu täällä taas..."
 Tervetuloa myös lukijoillemme seuraamaan Joensuun vuoden 2014 syksyn Warhammer liigaa! Tänä vuonna kuolleet nousevat haudoistaan kun Nagash Goes Swedland, ja lopun ajat ovat muutenkin käsillä. Itse liigaa käsittelin hieman viime kirjoituksessa, mutta vielä kiellon päälle linkki Sotavasaran ketjuun josta löytyvät säännöt, listat ja tulokset:


Noitarouva Cristopherin (tosin Daisy on hyvin tarkka siviilisäädystään jos häntä puhutellaan - neiti on oikeellisempi titteli) opastuksella käymmekin läpi syksyn mittaa Swedlandiin uskaltautuneet armeijat ja kuinka Grandbeloksen matka taittuu Swedlandissa tänä vuonna.

Mutta kuten arvon noitamme jo vinkkasi, tarkastellaan Swedlandin ensimmäisessä osassa Grandbeloksen omaa listaa.

LORDS (596 pts):

General Felix Rosenton, the Young Count of Grandbelos @ 311 pts
General; Full plate mail; Lance; Griffon; Blood Roar
Enchanted Shield

Master Necromancer Daisy Cristopher, Court Witch @ 285 pts
Level 4; Lore of Vampires
Talisman of Endurance; The Black Periapt

HEROES (570 pts):

Battle Wizard Lily Cristopher, Court Witch @ 65 pts
Level 1; Lore of Undead

Tomb Banshee Rosette Cristopher, the Former Court Witch @ 95 pts

Captain Conrad Hasselhoff @ 134 pts
Battle Standard Bearer; Full plate mail; Shield; Barded Warhorse
Dawnstone

Master Engineer Boris Kraus @ 91 pts
Light Armour
Ruby Ring of Ruin

Captain Vulfhart von Wolfenstein, the Brave @ 185 pts
Full plate mail; Lance; Shield; Pegasus; Swift as the Wind
Dragonhelm; Luckstone; The Other Trickster's Shard; Sword of Might

CORE UNITS (612 pts):

10 Inner Circle Knights, the Renegade Krausengarde @ 280 pts
Full Command Group

14 Handgunners, the Brightpuffs @ 161 pts
Full Command Group; Brace of Pistols
Detachments:
7 Archers @ 49 pts
6 Archers @ 42 pts

5 Dire Wolves @ 40 pts

5 Dire Wolves @ 40 pts

SPECIAL UNITS (502 pts):

3 Demigryphon Knights @ 239 pts
Full Command Group
Steel Standard

6 Pistoliers @ 128 pts
Champion; Musician

2 Spirit Hosts @ 90 pts

1 Spirit Host @ 45 pts

RARE UNITS (120 pts):

1 Helblaster Volley Gun @ 120 pts

Tarkkasilmäisimmät huomaavatkin jo että jotain on pielessä. Mitä Grandbeloksen väki ajattelee?! Noituutta, kuolleistamanaamista, aavearmeijoita? Palataanpas ajassa takaisin vuoteen... vuosia sitten. Tämän vuoden Swedland on todellisuudessa osa X, joka on varmasti jo enemmän kuin kymmenen. Aikaa sitten Grandbelos taisteli Swedlandissa Altzheimer Krausin johdolla, ja jo tuolloin noitasisarukset Rosette, Daisy ja Lily olivat ujuttaneet kyntensä vanhenevan ja höpertyvän komentajan lähipiiriin. Mutta Krausin ikiaikainen vihollinen, Slaaneshin siunattu Alexandrous Mahtava, väijytti Grandbeloksen joukot ja sai jaettua heidät erilleen. Ennenkuin Grandbeloksen nykyinen suurmestari Hans-Adolf Himmel ehätti herransa avuksi olivat demonit raadelleet kaikki kentällä. Krausin menetystä itkettiin vuosia, mutta samana iltana menehtyi myös eräs josta ei puhuttu tai jota ei muistettu - Rosette Cristopher, noitatrion vanhin sisar.

Daisy kantoi tämän jälkeen vuosikausia Rosetten ylisuurta lierihattua ja Voimain Lyhtyä, eikä kukaan oikein edes huomannut eroa. Mutta noina aikoina pyörivät maailmassa armeijat ja sun minkäkinlaiset henkilöt ristiin rastiin etsimässä mystillistä taikapalloa joka aiheutti hirveyksiä ja kaaosta missä se ikinä tavattiinkaan. Grandbeloksessa ei Daisya ja Lilyä paljoa nähty noihin aikoihin, monien helpotukseksi, koska näillä oli käynnissä omat etsinnät taikakapineen löytämiseksi. Vaan sitten se katosi lopullisesti jäljettömiin, ja sisarusten oli palattava kotiin. Ja jatkettava tutkimuksiaan muuten.

Ja kuinkas ollakaan alkoivat kuolleet nousta aivan hiljattain maasta; henget riivata maita ja mantuja; maat täristä epäkuolleiden marssin alla - ja Shyishin magian tuulet puhaltaa kovempaa. Nagash oli nousemassa jälleen. Ja noitasisaret löysivät viimein sen mitä etsivät - voiman palauttaa vanhimman ja taitavimman sisaristaan kuolleista, hinnalla millä hyvänsä.

LISTA

Pohdin pitkään mitä armeijaani kaipasin, ja epäkuolleiden käyttö tuntui nyt pakolliselta lisältä armeijaan. Mietin monia vaihtoehtoja aina rakentamastani lentävästä Grandbeloksesta jalkaväkilistaan, mutta uudet Spirit Hostien figut ja Grandbeloksen noidat eivät jättäneet minua rauhaan. Lisäksi leskirouva Melanie Scholl ja suurmestari Himmel ovat tällä hetkellä Arcanschlossissa painimassa epäkuolleiden kanssa siellä, joten kutka muutkaan Swedlandiin lähtisivät kuin Cristopherin sisarukset. Armeijan ympärilleen he saivat nuoriherra Rosentonin johtamasta Grandbeloksesta.

EPÄKUOLLEET

Vampyyreita Grandbeloksessa ei kuitenkaan nähdä. Vampyyrit ovat liian egoistisia ja vaikeita hallittavia, eikä niillä ole ihmisiin verrattavaa logiikkaa. Noidillani tosin on nykyään Nagashin ilmaantumisen myötä kyky nostattaa kuolleita, joten tämän tulisi korvata vampyyrien fyysinen voima. Pääpaino epäkuolleella liitollani onkin pysyvyydessä ja sidontakyvyssä. Aaveet ovat immuuneja fyysisille hyökkäyksille, joten ne saattaisivat kyetä sitomaan sopivissa paikoissa vihollisia tarvittavaksi ajaksi. Samaa funktiota palvelevat magialla herätettävät zombiet. Niiden ensisijainen tehtävä on nousta liian vaarallisten yksiköiden eteen ja hidastaa niitä ja ohjata vääriin suuntiin niin että muu armeijani pääsee tekemään tehtävänsä.

Tämä aiheuttaa tietysti omankaltaisiaan vaaroja. Jos vastustajilta löytyy paljon maagisia hyökkäyksiä ovat aaveeni vaarassa, eivätkä ne kerkeä suorittaa tehtäviään. Lisäksi Daisy on aina alusta asti suuressa vaarassa, sillä hän ei saa liittyä mihinkään elävistä yksiköistäni! Kukaan ei huoli noitaa yksikköönsä, joten hän joutuu tyytymään 5+ wardiin ja 4+ Look out Sir! -heittoon 3" päässä jalkayksiköistä. Ja jalkamiehiä armeijastani löytyy lähinnä ampuvasta osastosta.

ELÄVÄT

Kun epäkuolleista haetaan lähinnä pitovoimaa ja inhottavia, kuolemattomia pidättelijöitä, loppuarmeijani pitäisi pystyä hyödyntämään tätä mahdollisimman hyvin. Tähän tarvittaisiin liikettä ja lyöntivoimaa. Keisarikunta ei tosin ole tunnettu voimakkaasta lähitaistelustaan, saati nopeudestaan!

Otin siis sitä mitä sain. Demigriipit ovat selkeästi Keisarikunnan voimakkain yksikkö, ja kaikki Grandbeloksen kolme kalkkunaa löysivät tiensä listaan hetimmiten. Seuraavaksi koviten lyövät ehkä Suurmiekat tai Flagellantit, mutta kummassakin on omat ongelmansa - ilman tukea ne eivät kerkeä tärkeisiin taisteluihin eivätkä kestä kuritusta pidemmän päälle. Lisäksi kun magiani on hyvin kuolleistakutsumishenkistä eikä yksikään Sigmarin, Ulricin tai Morrin pappi suostuisi tekemään minkäänlaista yhteistyötä noitieni kanssa, ei jalkaväkeä uskaltaisi käyttää. Tästä seuraava valinta ovat Sisäpiirin ritarit. Heiltä löytyy ainakin liikkumiskykyä, vaikkakaan ei välttämättä iskuvoimaa heitä voimakkaampia vihollisia vastaan.

Kun ritarit ovat kaikki mikä Keisarikunnan armeijoissa tekee minkäänlaista vahinkoa, on katsottava yksiköistä ylöspäin, eli sankariosastoon. Lentävät sankarit vahvoine ratsuineen toimivat yllättävän hyvin Grandbelos on the Fly listassani, joten lähdin tähän suuntaan jälleen. Usemammilla nopeilla yksiköillä saattaisin saada kivuliaita ansoja ja yhteishyökkäyksiä aikaiseksi aaveiden pidätellessä vihollisia, mutta nopeiden yksiköiden ensisijainen tehtävä on puhdistaa vihollisen takakenttä ampujista ja tukiyksiköistä.

Tähän tarkoitukseen tarvitaan tosin useita yksiköitä, ja Pistolierit epäkuolleiden susien kanssa tekevät Vanguard linjan. Tämän tarkoitus on myös hidastaa vastustajien Vanguardia, vaikka oma tykistöni ei juuri suojelua tarvitsekaan. Se on niin minimalistinen.

Josta päästäänkin Keisarikunnan tunnetuimpaan osa-alueeseen, eli ampumiseen. Jonkin verran sitäkin on oltava, sillä pehmittämättä ei vihollisia saada alas. Tykit ovat olleet uskomattoman heikkoja käytössäni jo jonkin aikaa, enkä ole uskaltanut luottaa niihin pitkällä tähtäimellä. Ne joko suorittavat pelissä erinomaisesti tai räjähtävät käsiin eivätkä tee mitään - riskit heiluriliikkeeseen ovat liian suuret. Aionkin panostaa sen sijasta BS ampumiseen sen vähän mitä sitä panostan! Brightpuffit, nuo julmat miehet, voittivat viime Swedlandissa enemmän lähitaisteluita kuin mitä aiheuttivat kivääreillään haavoja, mutta yhdessä insinöörillisen Helblasterin ja Pistolierien haja-ammunnan varsinkin vihollisen kevyen ratsuväen pitäisi totella lyijyä uskottavasti. Tätä tukee vielä Rosetten aavemainen huuto joka aiheuttaa ongelmia raskaassa ratsuväessä ja hirviöissä.

VAHVUUDET JA HEIKKOUDET

Grandbeloksen armeija tämän vuoden Swedlandiin on nopea ja ketterä. Vaikka epäkuolleilla onkin ongelmia marssimisen kanssa on niiden pohjaliike runsas, ja depodropeilla aaveet pitäisi saada oikeaan paikkaan. Jos vastustajat pelaavat vähän kiinteää resoa ja taika-aseita, ovat aaveet kullan arvoisia tervalätäköitä.

Lentokyky ja nopeat ratsuväkyksiköt mahdollistavat raikallaat bileet vastustajan takalinjoissa. Varsinkin suojaamaton tykistö havainnee äkkiä olevansa pulassa susien, Pistolierojen ja kahden lentävän sankarin armoilla.

Armeija on tosin heikko ja heiveröinen. Maagisia aseita ja hyökkäyksiä vastaan aaveet haihtuvat tuuleen hetkessä, ja vaikka panssaria löytyykin uskottavasti on armeijan sisältämien haavojen määrä pieni. Tykit ja keskitetty ampuminen oikein pelattuna voivat tiputtaa minulta yksiköitä enemmän kuin kerkeän niillä tekemään. Piilottelu tämän jälkeen tuskin tuottaa minulle pientäkään voittoa, vaan fokus siirtyy tappioiden minimoimiseen. Ensimmäiset vuorot voivat olla elintärkeitä.

Harvat haavojen määrät merkitsevät myös sitä että jokaisen haavan menetys vähentää armeijan jo valmiiksi vähäistä lyöntivoimaa merkittävästi. Vaikka lyövät yksikköni ovatkin ketteriä ja nopeita, on niitä yhäkin vain neljä: Felix, Vulfhart, Krausengarde ja Demigriipit. Näistä Pegasuskapteenini lyömistehokin on lähinnä supportiivista. Buffeja ei myöskään löydy, vaan huonot nopanheitot ovat huonoja nopanheittoja - apuja ei tule! Näin ollen taistelut on valittava huolellisesti ja tarkasti.

ASETTELU

Armeijasta löytyy runsaasti depodroppeja. Riippuen siitä haluanko päästä Vanguardille sotakoneita vastaan vai katsoa mihin vastustaja saattaisi asettaa lyövät yksikkönsä joita hidastaa aloitan depot joko koirilla tai Brightpuffeilla. Aaveet haluan kentälle vasta loppupuolella joten ampuminen tulee olemaan usein jo alkudepon valinta. Kolmella ampuvalla yksiköllä ja Rosetten haamulla voi luoda uskottavan suojan toiselle laidalle. Lähitaistelevat yksiköt osaan laittaa joko keskelle tai vastakkaiselle laidalle riippuen siitä miltä laidalta vastustaja painaa. Lentävät sankarit on helppo laittaa viimeiseksi kun suurimmassa osassa tapauksista vastustajan koko armeija on kentällä ennen Felixiä ja Vulfhartia. Heidän tehtävänsä on tarpeen mukaan joko tukea ampuvaa laitaa, tukea taistelevaa laitaa tai edetä Pistolierojen kanssa turvattomimmalta laidalta vihollisen selustaan.

Näin armeijan rakenne muodostuu kolmen osa-alueen ympärille: Ampuvan, Taistelevan (mukaanlukien aaveet) ja Liikkuvan.

LOPPUTULEMA

Armeija on harvoin istuva, sillä pitkän matkan ampumista ei juuri ole. Sillä ei myöskään riitä liikettä edetä täysipainoisesti päälle, vaan suurin osa efekteistä kantaa nimenomaan keskikentälle. Sekä summonit että ampuminen pyörii keskikentän ympärillä, ja armeija pelanneekin vahvaa peliä myös muita keskikenttäarmeijoita vastaan. Reaktioita vastustajan nopeuteen tai ärhäkkyyttä tulla istuvan vastustajan päälle löytyy heikommin.

"Matkamme Swedlandin ytimeen ei ole helppo ja vastoinkäymisiä tulee varmasti. Ensimmäinen on Ostermarkin detaakmentti, jota johtaa lihava juoppo pappi nimeltään Holt. Hänen lemmikkikoiransa, noidanmesästäjä Nicolaus, on häirinnyt meitä ja kohtaaminen heidän kanssaan lie välttämätön. Istuhan alas, poika, ja kaada meille lasit viiniä. Hyvä. Noin. Anna lasisi minulle. Maustan sitä sinulle. Nyt, juo syvään, koko lasi tyhjäksi. Ja katso minua silmiin. Älä säikähdä, halvaantuminen on vain väliaikaista. Pohdiskellaan kohta mitä sinulle tehtäisiin, mitä hyötyä sinusta meille olisi, ja mitä sille Holtille tehtäisiin. Lily, ole ystävällinen ja tuo kartta ja lähetä kutsu Felixille. Ehkä hänenkin on aika viimein tavata armas siskomme..."

maanantai 22. syyskuuta 2014

Nagash Goes Swedland!

KÄRRYTIE JA HUOLIA

Vaunut nytkähtelevät mutaisella tiellä. On syksy. Pian tulee talvi. Taivas on kuulas ja kirkas. Vaunujen edessä marssii komppania nuoria miehiä. Rivi toisensa perään vaitonaisina. Tai eivät he ole miehiä, poikasia vasta, juuri sotilaan peruskoulutuksen saaneita. Sinä aamuna on heidät Salzenmundin kaupungin kasarmeilta lähetetty matkaan.

Kaksi nuorta miestä istuu vaunuissa arkkujen päällä ja katselee komppanian menoa. Ja kyllä, he ovat ihan oikeita miehiä vaikka nuoria yhä. He ovat nimittäin veteraaneja. Heillä on menossa väittely.

”Voi Sigmar siunaa miä en voi kertakaikkisest uskoo et myö ollaa taas istumas täs kärrie piäl. Mite meil Johannes tällai taas piäs käymää? Millai siä onnistuit minut rehdi miähe ylipuhumaa tällasel reissul?”
”Ulric jäätäköön sulta naamas umpeen Klaus. Minä sua mihinkään houkutellu! Sinä kirottu minut tähän puhuit!”

”Ei piä paikkaans! Muistaks ku ne kirotut kääpiöt sai meirät tulens alle vuos sitte kevääl. Miä kertakaikkisest lupasi ittelleni ku siin ilmas lensin kaike roju keskel, Sigmar miä koskaa ole ollu niin korkial elämässäi, niin miä lupasi siin hetkes et täst jos meijä mamman poika silviytys niin ikuna en miä suuntais takas näihi maisemii. Ja kato meikäläist, täs istun Johannekse vierel heilumas kärrie piäl ja hääkää mittää oo oppinu. Kyl miä sano, myö ollaa kans kaks nii maa tyhmää typeryst ettei paremmast vällii. Tällassi sällei ku olis täs koko komppania ni mikä hätä meil olis vaik iha tuol Swetlantiski! Ei ni mikkä!

”Suus umpeen idiootti! Onneamme ollaan meki vielä elossa. Kaikkihan siellä sillon viimeks kuoli. Vaan kyllä sillä lailla kylmää, ettei tässä pitkään heiluta. Jos se on totta mitä kapteenille oli tiedoks annettu, että siellä kuolleet nousevat maasta, ja niitä siellä nimittäin riittää, niin jokainen noista onnettomista makaa kuolleena viikon päästä. Ja sinä ja minä myös!”

”Siä olet aina nii kauhian synkkä ihmine, kui miä sun seuraas taas koko loppusyksy jaksan, täytty ihan kyssyy et - ”

”Klaus nyt turpa umpeen!”

Ja niin jatkuu väittely. Ja niin jatkuu matka. Matka kohti Swedlandia. Ja pian on jälleen tilanne päällä.

Matka Swedlandiin on taas alkanut Joensuussa! Syksyn Warhammer-liiga pyörähtää käyntiin heti lokakuun alkuun. Perinteisen liigan valtaavat tällä kertaa raivokkaat epäkuolleet kun Nagashin henki nousee ikiaikaisesta levostaan ja vavisuttaa Swedlandin rauhaan laskeutuneita. Ja Swedlandissa manan maille vaeltaneita riittää.

Swedlandiin voi ilmoittautua Joensuun Fantasiapelien tiskille maksamalla 5e osallistumismaksun ja kirjoittamassa nimensä ja yhteystietonsa liikkeestä löytyvään lomakkeeseen. Ilmoittautumisaikaa on vielä viikko, joten jos halajat mukaan niin kiireenvilkkaa paikalle.

Lisää tietoa  Nagash Goes Swedland -ketjusta Sotavasarassa!

Liigan vinkeimpinä meriitteinä täytynee mainita Storm of Magic lisäosakirjan Pactien salliminen ja pitkin liigaa kerättävät uniikit taikaesineet jotka saattavat auttaa epäonnisia sotajoukkoja Swedlandin rämeillä ja hukkamailla. Sitä mukaa kun kuolleiden ruumiit ja henget nousevat soilta, kantavat he mukanaan kauan sitten unohtuneita, Swedlandille hyvinkin temaattisia taikakapistuksia. Ja niiden voima on vain vahvistunut unohduksissa vietettyjen vuosien mittaa.

Ostiumin turnaus osuu myös liigan ajalle, ja kaikkia turnaukseen osallistuvia odottaa porkkana. Turnauksesta tulee ilmoitus Sotavasaraan lokakuuhun mennessä, ja se on aikataulutettu marraskuun loppupuolelle.