Cabal Ostium

Cabal Ostium

maanantai 8. joulukuuta 2014

Elämän Vangit on ohi - ja kuvia!

Hei kaikille!

Turnaus on ollu ohi nyt jo viikon - mutta se ei tarkoita sitä että olisimme olleet vapaalla! Tuskinpa vain. Turnausviikonloput tuntuvat olevan sitä vapaa-aikaa. Hyppääminen vielä syksyn viimeisien töiden ja elämän kelkkoihin on tuntunut vievän kaiken ajan ja energian kaikilta, mutta hyvä niin. Ei ole parempaa tapaa aloittaa joululomia kuin antaumuksella viimeistellyt projektit.

Kaaoskääpiöt kohtaavat Bretonnian ensimmäistä kertaa.
Tämä kaikki tosin on tarkoittanut sitä että turnauksen jälkipuinteja ei olla keretty viimeistelemään ihan ajallaan. Kaikki aika on mennyt nukkumiseen, elämiseen, energian keräämiseen ja ainakin Eskulla Ostiumin itsenäisyyspäivän vastaanoton järjestämiseen.

Pidettiin nimittäin Joensuun kesken paikallisella nuokkarilla pelipäivät itsenäisyyspäivänä. Ilmeisesti myös sitä edeltävänä yönä! Pojat olivat kuulemma sotineet Triumph and Trickeryä aina aamuseitsemään asti.

Hovikuvaajamme Hannu ei ole ollut jouten myöskään. Sadoista kuvista turnausviikonlopulta saatiin siivilöityä runsaat viitisenkymmentä parasta otosta. Tässäpä teille Dropbox-linkkiä!


Turnauksen voittajan Bretonnia-armeija.
Latasin tähän viestiin myös muutamia otoksia maistiaisiksi. Kaikki kuvat löytyvät ylläolevasta linkistä.

Lopulliset tulokset ja pakinat turnauksesta löytyvät Sotavasaran ketjusta:


Elämän Vangit löysi tiensä myös Suomen WFB Rankingseihin. Pelaajat saivat hyvän mielen lisäksi siis myös virallista tunnustusta teoistaan.

Viimeisenä otoksena kuva osasta uutta maastoa jota väkersimme syksyllä - ja tottapuhuen iso osa edellisenä perjantaina! Jos pelaajille on perinteistä rykäistä armeijansa maaliin päivää ennen turnausta, on kai turnausjärjestäjilläkin oltava omat hupinsa loppupaniikeissa!
 
Ostiumin uusimmat maastonpalat! Näitä on vielä paljon lisää.

Kiitos vielä kerran kaikille tältä erää! Allekirjoittanut hoitaa syksyn hommat loppuun ja vetäytyy joululomille puuhaamaan ansaitusti pikku-ukkojen kanssa loputtomia tunteja. Myös Joensuun paikallisliiga on aivan muutamaa viilausta vaille valmis, joten raporttia siitä ja loppumaininkeja varmaan tulossa Eskulta myöhemmin. Ja siitä sitten saman tien suunnittelemaan kevään Swedlandia, jonka houstannee allekirjoittanut. Suunnitelmat ovat jo itseasiassa käynnissä...

Cristopherin sisarukset ovat muuten saaneet myös kaikki liigan pelinsä pelattua, kuten myös epäkuollut comic relief Von Hammerwurst. Raportointeja ei olla saatu aikaiseksi ihan reaaliajassa, mutta noitakolmikon sekoiluista saataneen luettavaksi jonkinasteinen loppubriiffi, jos ei kolmea kokonaista peliraporttia.

Tässä kaikki tältä erää! Kirjoiteltavaa on loputtomiin, aikaa vain vähänlaisesti ihmisellä. Heti lisää kun aikaa löytyy!

-Peetu "Rune"

maanantai 10. marraskuuta 2014

Von Hammerwurst Goes Nagash Goes Swedland, osa III

EPÄKUOLLUT VON HAMMERWURST VS. LÖTKÖ JA KUMPPANIT
Nagash Goes Swedland / 3. Kierros

KUISKAUKSIA PIMEYDESSÄ

Von Hammerwurst istui kaatuneen kivipaaden päällä, keskellä temppelin raunioita ja kiristeli hampaitaan. Luurankosoturit seisoivat vaitonaisina hänen ympärillään. Oli tapahtunut pieni sekaannus hänen järjestäessään mestarinsa joukkoja tulevaa taistelua varten. Hän oli hämmentynyt yhtäkkiä aistimastaan voimakkaasta epäkuolleesta läsnäolosta, joka ei todellakaan ollut hänen mestarinsa mieli, vaan jonkun inhottavan irstailijan. Tuo tietoisuus oli ehdotellut hänelle kaikenlaisia epäsovinnaisuuksia ja tästä järkyttyneenä hän oli lähettänyt melkeinpä puolet mestarinsa joukoista aivan väärään suuntaan, pois rintamasta. Niinpä nyt edessä olisi todennäköisesti aikamoinen nöyryytys tulevassa taistelussa, tai jos siitä jotenkin selvittäisiin, niin ainakin selkäsauna opetukseksi mestari Vrykolakakselta. Von Hammerwurst tunsi häpeän ja katkeruuden luikertelevan mieleensä. Hän oli jälleen onnistunut sotkemaan kaiken. Nagash vieköön tuon epäkuolleen ehdottelijan joka oli sekoittanut hänen mielensä! No, ei auttanut kuin yrittää korjata virheensä. Von Hammerwurst komensi luurankosoturinsa liikkeelle, kohti yön pimeyttä ja kohti sen sylissä taisteluun järjestäytyviä vihernahkoja ja toivoi ettei tulevassa taistelussa joutuisi kohtaamaan tuota kuvottavaa henkeä joka vielä vähän aikaa sitten oli ehdotellut hänelle kaikenlaisia hävyttömyyksiä.

LÄHTÖKOHDAT


Liiga on nyt puolivälissä ja pelit pyörivät hyvässä hengessä täällä Joensuussa. Nyt kolmannella kierroksella jopa liigaa tähän saakka dominoinut Jorma Tuhkanuttukin saatiin pysäytettyä, kun uljas Sigfried von Hibelmeier joukkoineen onnistui vääntämään tasapelin kaaoskääpiöitä vastaan. Von Hammerwurst sen sijaan kohtaa omassa kolmannen kierroksen pelissään hirvittävän massan örkkejä, joten lähtökohtaisesti tilanne näyttää taas pahalta vampyyrileirissä.

Kolmannen kierroksen skenaariona pelataan sääntökirjan Meeting Engagement. Lisämausteena keskeltä kenttää pelin aloittaa Pär Olof von Frukostin aave. Niille teistä, jotka ette vielä von Frukostin nimeä tunne, mainittakoon että Hänen Himokkuutensa oli Swedlandin läänin viimeinen lainvoimainen hallitsija ja paatunut irstailija. Nyt hänen henkensä on palannut riivaamaan Swedlandin mailla vaeltavia armeijoita. Aaveen tarkemmat pelitekniset tiedot voitte käydä tarkistamassa liigan infopaketista (täältä), mutta sanottakoon tässä sen verran, että von Frukostin henki on melkeinpä mahdotonta tuhota, se mouruaa himoissaan kauhistuttavasti ja halajaa päästä lähitaisteluun kenen tahansa kanssa. Jos joku kuitenkin siinä onnistuu, niin aaveen tuhoamisesta saa palkkioksi 250 voittopistettä tässä pelissä ja taikaesineen loppuliigan ajaksi.

Vilkaistaanpa sitten vastaani asettuvaa örkkilistaa:

Orcs are da best

`ERE WE GO!! / ORCS & GOBLINS (2400 pts):

LORDS (593 pts):

Orc Warboss @ 363 pts
General; Shield; Wyvern Lötkö
Armour of Destiny; Sword of Might; The Other Trickster's Shard

Orc Great Shaman @ 230 pts
Level 4; Lore of Da Big Waaagh!
Talisman of Endurance

HEROES (298 pts):

Orc Bigboss @ 129 pts
Battle Stantard Bearer; Great Weapon
Talisman of Preservation

Night Goblin Bigboss @ 94 pts
Light Armour; Spear; Great Cave Squig
Dragonbane Gem; Enchanted Shield; El Monstro's Smaller Testicle

 
Night Goblin Shaman @ 75 pts
Level 1; Lore of Da Little Waaagh!
Dispel Scroll

CORE UNITS (647 pts):

30 Orc Boyz @ 245 pts
Full Command Group; Shields

39 Night Goblins @ 242 pts
Full Command Group; Nets; Spears; 2 Fanatics

5 Spider Riders @ 80 pts
Musician; Short Bows

5 Spider Riders @ 80 pts
Musician; Short Bows

SPECIAL UNITS (347 pts):

24 Black Orcs @ 347 pts
Full Command Group; Shields

RARE UNITS (515 pts):

1 Aracnarok Spider @ 290 pts

1 Doom Diver Catapult @ 80 pts

1 Doom Diver Catapult @ 80 pts

1 Mangler Squig @ 65 pts

Pahalta näyttää. Traakki Lötköllä ratsastava örkkikenraali on varustettu minua ajatellen juuri oikein, hiisikatapultit tulevat tekemään pahaa jälkeä linjassani, magiassa olemme turhan tasaväkisiä ja lähitaistelussa häviän kummallekin örkkiyksikölle aikalailla suoraan. Jättiläishämähäkki syö vuorossa tai kahdessa minulta minkä tahansa yksikön ja kestää luvattoman paljon vahinkoa ennen kuin kellistyy. Listasta löytyy niin massaa kuin nopeuttakin, juuri sopivassa suhteessa, ja pelistä voi tulla todella tuskainen ja lyhyt jos örkit pääsevät kiinni linjaani liian aikaisin.

Suunnitelmani on hyödyntää kentän keskeltä pelin aloittavaa von Frukostin aavetta örkkiarmeijan pysäyttämisessä. Aave voi sitoa isonkin osan örkkiarmeijasta pitkäksi aikaa itseensä, ja jos örkit todella haluavat tuhota sen, siihen vaaditaan jo itse kenraalin ja traakin huomiota. Tulen asettelemaan armeijani mahdollisimman kauas von Frukostin aaveesta, jotta se suuntaa kulkunsa pelin alussa kohti örkkilinjoja. Sen jälkeen kierrän lentävillä yksiköilläni linjan taakse ja yritän tuhota nopeasti kaikki tukiyksiköt, etenkin Doom Diverit minun on saatava poistettua kentältä mahdollisimman nopeasti. Huutavat yksikköni nousevat jälleen isoon rooliin, etenkin kenraalin ja jättiläishämähäkin tuhoamisessa.

Jos jostakin syystä von Frukostin aave suuntaakin kohti omaa linjaani, minun on saatava loitsittua tarpeeksi zombeja sen eteen, jotta se ei pääse tuhoamaan koko armeijaani. Jos minun ei tarvitse keskittää magiavaiheitani von Frukostin pysäyttämiseen, pystyn ehkä loitsuilla heikentämään edes toista örkkiyksiköistä. Jos vielä myöhemmin pelissä pystyn rakentamaan yhteisrynnäkön heikentyneeseen kohteeseen, uskon että minun on mahdollista tuhota edes toinen örkkiyksiköistä. Avain yliotteeseen tässä skenaariossa on siis von Frukostin aaveen käyttäminen edukseen, ja siihen tulen pyrkimään kaikin keinoin.

Oma liigalistani löytyy ensimmäisestä liigaraportistani (Von Hammerwurst Goes Nagash Goes Swedland, osa I), jos sitä haluaa verrata tähän örkkilistaan.

Sitten lähdetään seuraamaan itse pelitapahtumia! Go von Hammerwurst!

ASETTELU

Maastona kentällä on minun puoleltani pöytää katsottuna vasemmalla raunioitunut temppeli, sen jälkeen pieni kukkula ja metsää. Oikealla puolella kenttää minusta katsottuna on pieni metsä ja sen jälkeen suuri mäki. Keskellä kenttää, örkkien puolella on talo ja kiviaitoja.

Deployment Phase on minulle tuskainen. Joudun asettelemaan koko armeijani ensin kentälle ja menetän käytännössä mahdollisuuden vaikuttaa von Frukostin ensimmäisen kierroksen liikkeisiin. Yritän kuitenkin tehdä parhaani ja valitsen asettelualueeni niin, että örkit joutuvat maaston takia ahtaalle ja joko todella kauas minun joukoistani, tai sitten lähelle von Frukostin aavetta.

Ennen kuin asettelen armeijani kentälle, heitämme vielä noppaa ja tutkimme loitsulistoja. Vrykolakaksen loitsut tässä pelissä ovat Invocation of Nehek, Gaze of Nagash, Raise Dead ja Wind of Death. Von Hammerwurstille jää Curse of Years. Ison örkkimaagin loitsut ovat Brain Bursta, ’Eadbutt, ’Ere We Go! ja Foot of Gork. Hiisivelholle osuu Curse of da Bad Moon.

Sitten tilanne pyörähtää minun kannaltani vielä huonommaksi, kun heitän armeijastani reserveihin ja ulos kentältä Terrorgheistin, lepakkoni ja yhden yksikön luurankoja. Asettelen sen mitä armeijastani on jäljellä, kentän vasemmalle puolelle, temppelin raunioiden ympärille. Zombit raunioiden oikealle puolelle ja luurangot vasemmalle puolelle. Vrykolakas liittyy zombeihin ja von Hammerwurst luurankoihin. Ritarini aloittavat pelin zombien oikealta puolelta ja Mortis Engine zombien vasemmalta puolelta. Hexwraithit aloittavat luurankojen edestä ja sudet vasemmalta puolelta. Susien taakse asetan toiset Vargheistit. Toinen Vargheist -yksikköni aloittaa pelin yksin asettelualueeni oikealta laidalta.

Tilanne helpottuu huomattavasti, kun örkit heittävät reserviin isomman velhonsa, kummatkin Doom Diverinsa, yhdet hämähäkkiratsastajat ja vielä örkkiyksikkönsäkin. Koko loppuarmeija ryhmittyy asemiin talon ympärille. Minusta katsottuna vasemmalta lukien hämähäkkiratsastajat, hiisisankari, Black Orc -yksikkö ja armeijan lipunkantaja, jättiläishämähäkki, kenraali traakkeineen, Mangler Squig ja viimeisenä oikealla hiisiyksikkö. Linja aloittaa pelin lähempänä von Frukostia kuin omani, minulla on siis vielä mahdollisuus saada ohjattua aave örkkien suuntaan.

Vanguardissa Hexwraithit ja sudet etenevät vasemmalla laidalla ja hämähäkkiratsastajat siirtyvät suojaamaan örkkilinjaa näiltä. Örkeillä on vielä mahdollisuus varastaa ensimmäinen vuoro, mutta onnekseni noppa suosii tällä kertaa epäkuolleita!

ENSIMMÄINEN VUOROPARI

Ensimmäisellä vuorollani etenen rauhallisesti ja pidän huolta siitä, etten liiku liian lähelle von Frukostin aavetta. Tuon reservit kentälle linjan jatkoksi ja vien sudet ja Hexwraithit vasemmalla aivan hämähäkkiratsastajien eteen. Vargheistit lentävät eteenpäin kummallakin kentänlaidalla. Liikevuoron lopuksi von Frukost lähestyy örkkilinjaa. Magiavuorolla nostan yksikön zombeja linjani vasemmalle puolelle ja varastoin noppia Periaptiin.

Örkit järjestäytyvät uudelleen omalla vuorollaan. Kenraali lentää esiin talon takaa, hiisisankari syöksyy kohti linjaani, samoin Mangler Squig, Doom Diverit ilmestyvät reservistä linjan oikealle laidalle, hämähäkkiratsastajat suojaamaan näitä, jättiläishämähäkki kiipeää talon yli keskelle kenttää, hiidet etenevät oikealla puolella linjaa, Black Orc -yksikkö pakittaa von Frukostin tieltä ja örkkimaagi tulee yksikkönsä kanssa reservistä talon taakse, keskelle linjaa. Hämähäkkiratsastajat linjan vasemmalla puolella kääntyvät ja kipittävät von Frukostin eteen syötiksi. Aave syöksyy liikevuoron lopuksi niiden kimppuun. Magiavuorolla onnistun pysäyttämään jalan, mutta ’Eadbutt tulee läpi, onnekseni loitsu ei kanna omaan linjaani saakka. Ampumisvuorolla von Frukost huutaa kolme hämähäkkiratsastajaa kuoliaaksi ja viimeistelee kaksi jäljelle jäänyttä taisteluvuorolla.

TOINEN VUOROPARI

Toisella vuorollani pidän yhä etäisyyttä von Frukostin aaveeseen, linjani etenee rauhassa kohti örkkejä. Terrorgheist lentää asemiin seuraavaa vuoroa varten linjani vasemmalle puolelle. Vargheistit kummallakin kentänlaidalla jatkavat lentoaan. Sudet ja Hexwraithit luikertavat eteenpäin kohti örkkien selustaa. Lepakot lentävät oikealle hidastaakseen jättiläishämähäkkiä kun tarve niin vaatii. Von Frukost syöksyy liikevuoron lopuksi hiisisankarin kimppuun. Magiavuorolla tuhoan Mangler Squigin Gaze of Nagashilla ja heitän Wind of Deathiin 30 tuuman kantaman! Black Orc -yksiköstä kaatuu viisi örkkiä, kenraali ja traakki ottavat haavan kumpikin! Onnistun nostamaan vielä toisenkin uuden zombiyksikön linjani vasemmalle puolelle. Kelpo magiavuoro! Lähitaistelussa von Frukost ei saa hiisisankaria hengiltä ja tämä pakenee paikalta kohti linjaani.

Örkit aloittavat toisen vuoronsa tyylillä! Kenraali rynnäköi von Frukostin aaveen ja Black Orc -yksikkö syöksyy mukaan! Hiidet kentän oikealla puolella kinastelevat keskenään ja yksikkö jää paikalleen. Hiisisankari lopettaa pakomatkansa ja jää tuijottamaan kohti linjaani. Örkkimaagi johdattaa yksikkönsä sisälle taloon keskellä kenttää. Jättiläishämähäkki kipittää eteenpäin kohti linjaani. Hämähäkkiratsastajat pitävät asemansa oikealla. Magiavuorolla örkit saavat käyttöönsä murskaavat 11 taikanoppaa, mutta ’Eadbutt lähtee ensimmäisenä loitsuna Miscastin kera, ei kanna edelleenkään linjaani, Miscast tappaa yhden örkin talossa ja poistaa jäljellä olleet taikanopat. Selviän siis magiavuorosta tuurilla ja saan pari noppaa varastoitua Periaptiin. Huhuh! Ampumisvuorolla toinen Doom Divereista tappaa kaksi ritaria, mutta toinen heittää Misfiren eikä ammu seuraavalla vuorolla. Von Frukost huutaa kolme örkkiä pois Black Orc -yksiköstä. Taisteluvuorolla von Frukost ottaa yhden haavan örkkikenraalin käsittelyssä.

KOLMAS VUOROPARI

Vargheistit oikealla rynnäköivät toisen Doom Divereista. Fanaatikot pyörivät esiin hiisiyksiköstä, mutta eivät pääse kiinni Vargheisteihini. Vasemmalla kentänlaidalla vyörytän toisen nostamistani zombiyksiköistä hiisisankarin päälle. Linja etenee nyt rohkeammin, kun von Frukost on kiinni taistelussa örkkien kanssa. Terrorgheist ja Mortis Engine lentävät keskelle linjaani asemiin ampumisvuoroa varten. Vasemmalta etenevät Vargheistit ja Hexwraithit pääsevät örkkilinjan taakse hyviin asemiin. Sudet jatkavat etenemistään näiden perässä. Lepakot lentävät ohjaamaan jättiläishämähäkkiä pois kentän keskustasta. Magiavuorolla örkeiltä palaa rulla. Ampumisvuorolla huudan traakin yhteen haavaan, mutta kenraali onnistuu kaikissa kolmessa 4+ Ward save -heitossaan. Von Frukost huutaa neljä zombeistani pois hiisisankarin kimpusta. Lähitaistelussa aave ottaa jälleen yhden haavan örkkikenraalin kirveestä. Hiisisankari tuhoaa melkein koko zombiyksikköni. Hurja kaveri! Vargheistit oikealla tuhoavat Doom Diverin ja jatkavat ulos kentältä. Hämähäkkiratsastajat panikoivat ja pakenevat kohti oikeaa kentänlaitaa.

Örkkien kolmas vuoro alkaa hiisien kinastelun päätteeksi pakkorynnäköllä lepakkoihini. Tajuan että olen asettanut koko yksikön väärin suhteessa jättiläishämähäkkiin, ja samassa tuo hirvitys jo rynnäköikin Terrorgheistini. Hämähäkkiratsastajat onnistuvat Rally -testissään kentän oikealla laidalla. Fanaatikot pyörivät minne sattuu. Magiavuorolla heitän infernaalisen huonosti pysäyttäessäni jalkaa, ja menetän saman tien neljä Hexwraithia, onneksi jalka polkaisee kenttää vain kerran! Ampumisvuorolla von Frukost huutaa kaksi örkkiä kuoliaaksi. Taisteluvuorolla hiidet keihästävät lepakkoni ja kääntyvät kohti linjaani. Sen jälkeen jotakin järisyttävää tapahtuu, kun örkkikenraali tuhoaa von Frukostin aaveen! Uskomatonta! Traakki ja Black Orc -yksikkö kääntyvät kohti linjaani. Jättiläishämähäkki ei saa aikaan yhtään haavaa, mutta ottaa itse yhden taistelussa Terrorgheistia vastaan. Morjens! Hiisisankari tekee selvää zombeistani kentän vasemmalla laidalla.

NELJÄS VUOROPARI

Vyörytän uuden yksikön zombeja hiisisankarin päälle. Vargheistini rynnäköivät hiisiyksikön kylkeen örkkilinjan takaa ja ritarini edestä. Mortis Engine rynnäköi jättiläishämähäkin auttaakseen Terrorgheistia. Linjani on jumissa Terrorgheistin takana, joten muilla yksiköilläni ei juurikaan ole tilaa liikkua. Toiset Vargheistini palaavat kentälle ja hakevat asemia suhteessa toiseen Doom Diveriin. Yksinäinen Hexwraithini ratsastaa yhden örkin kuoliaaksi Black Orc -yksiköstä. Sudet kääntyvät auttaakseen tulevalla vuorolla zombeja hiisisankarin kellistämisessä. Magiassa paukutan kaikki vahinkoloitsuni kenraaliin, mutta en saa aikaan ainoatakaan haavaa! Uskomatonta! Wind of Death tappaa kuitenkin samassa rytäkässä viisi mustaörkkiä. Vähän balsamia haavoille. Ampumisvuorolla Terrorgheist huutaa traakin ja kenraalin kuoliaiksi. Mortis Engine huutaa kolme haavaa jättiläishämähäkkiin. Taisteluvuorolla Terrorgheist ottaa kaksi haavaa, hämähäkki yhden. Hiidet murtuvat yhteisrynnäkön puristuksessa ja Vargheistit lentävät ne kiinni. Hämähäkkiratsastajat pakenevat jälleen paniikin vallassa. Ritarini kääntyvät kohti Black Orc -yksikköä. Hiisisankari pilkkoo zombeja minkä ehtii.

Örkkien tasoittavalla Black Orc -yksikkö yrittää rynnäköidä ritarini, mutta ei yllä. Hämähäkkiratsastajat onnistuvat Rally -testissään ja kääntyvät kohti Vargheistejani jotka oikealla laidalla valmistautuvat tuhoamaan jäljellä olevan Doom Diverin. Toinen fanaatikoista pyörii ulos kentältä, toinenkin lähestyy uhkaavasti pöydänlaitaa. Magiavuorolla jalka painetaan läpi ja se polkee kaikki paitsi yhden ritareistani maanrakoon, samalla menee loput koko Black Orc -yksiköstäkin, örkkiarmeijan lipunkantaja jää yksin keskelle kenttää. Ampumisvuorolla Doom Diver ehtii tuhota jäljelle jääneen ritarin. Taisteluvuorolla Terrorgheist sulaa ja hämähäkki ottaa taas yhden haavan. Hiisisankari hakkaa yhdeksän zombia maahan, mutta jäljelle jääneet sen kun painavat päälle.

VIIDES VUOROPARI

Vuoron aluksi jättiläishämähäkki kaatuu Mortis Enginen ympärilleen tekemään vahinkoon. Lähitaistelusta vapautunut Engine rynnäköi saman tien örkkiarmeijan lipunkantajan. Vrykolakas yksikkönsä kanssa yrittää seurata Engineä lähitaisteluun, mutta ei yllä. Jotakin legendaarista sen sijaan tapahtuu, kun von Hammerwurst yksikköineen pääsee rynnäköimään hiisisankarin jota zombit jo valmiiksi ahdistavat! Sudet vielä syöksyvät hiisiparan kimppuun toiselta puolelta linjaa. Vargheistini oikealla kentänlaidalla lentävät Doom Diverin kimppuun. Toiset siirtyvät talon tuntumaan keskelle kenttää. Yksinäistä Hexwraithiani unohdan liikuttaa. Magiavuorolla loitsin kaksi örkkiä kuoliaaksi talosta. Ampumisvuorolla Mortis Enginen huuto ei tee haavoja örkkisankariin. Taisteluvuorolla von Hammerwurst joutuu vastoin tahtoaan kaksintaisteluun hiisisankarin kanssa ja kaikkien yllätykseksi pistää tämän kuoliaaksi! Mikä urotyö! Mortis Engine ei saa haavaakaan tehtyä örkkisankariin ja tämä kieltäytyy pakenemasta. Vargheistit tuhoavat Doom Diverin ja jatkavat matkaansa kohti kentänlaitaa.

Örkkien tasoittavalla hämähäkkiratsastajat kinastelevat ensin hetken ja syöksyvät sitten juuri Doom Diverin tuhonneiden Vargheistieni kimppuun. Vielä kentällä oleva fanaatikko kuristaa itsensä. Magiavuorolla saan pysäytettyä jalan. Taisteluvuorolla Mortis Engine surmaa örkkisankarin ja örkkiarmeijan lippu vaipuu maahan keskellä kenttää. Hämähäkkiratsastajat oikealla kentänlaidalla tekevät kaksi haavaa Vargheisteihini ja menettävät kaksi joukostaan.

KUUDES VUOROPARI

Viimeisen vuoroni aluksi Mortis Engine tappaa viisi örkkiä talosta. Sitten rynnäköin toiset Vargheistini auttamaan hämähäkkiratsastajien ahdistamia lajitovereitaan oikealla kentänlaidalla. Vrykolakas yksiköineen yrittää päästä kiinni taloon, mutta ei yllä. Hexwraithi ratsastaa yhden örkin kuoliaaksi talosta. Magiavuorolla en saa mitään aikaan. Ampumisvuorolla huuto tappaa kaksi örkkiä talosta. Lähitaistelussa hämähäkkiratsastajat kuolevat.

Örkkien viimeisellä tasoittavalla pelataan vain magiavuoro, jolla onnistun pysäyttämään jalan. Toisen loitsun heittämiseen ei örkkimaagilla ole noppia, joten peli päättyy siihen.

LOPPUTULOS

Pelin loppuessa örkeillä on kentällä vain talossa piileskelevä maagi ja örkkiyksikkö. Von Frukostin aave on tuhottu. Minä olen menettänyt lepakot, ritarini, Terrorgheistin ja melkein kaikki Hexwraitheistani. Örkkien saldo on lopulta 913 voittopistettä ja epäkuolleiden 2150 voittopistettä. Lopputuloksena 17 - 3 voitto epäkuolleille 1237 voittopisteen erotuksella.

Örkit heittävät palkinnoksi von Frukostin tuhoamisesta skenaarion taikaesinetaulukkoon ja löytävät jotakin varsin hyödyllistä:

Ripped Banner of Sorcery
Magic Stardard. What remains of this banner gives you +1 Power dice in each of your own Magic phases.

Lippu tulee varmasti auttamaan örkkejä jalan juoksuttamisessa jäljellä olevissa liigapeleissä! Harmi että epäkuolleilla ei tässä pelissä ollut mitään mahdollisuutta von Frukostin tuhoamiseen!

JÄLKIPELIT

Aikamoinen vääntö! Täytyy olla tyytyväinen siihen, että peli eteni aikalailla niin kuin toivoin, pystyin alkupelistä hyödyntämään von Frukostin henkeä ja pelaamaan sen avulla aikaa, viimeiset kolme vuoroa taas sain pelata edullisista asemista. Toisaalta noppa pyöri monessa kohtaa minulle, joten itseäni en voi juurikaan voitosta kiittää, ainakaan näin suuresta. Jalka olisi voinut tehdä paljon pahempaa tuhoa linjoissani, ja asetteluvaiheessa minulla ei juurikaan ollut mahdollisuutta vaikuttaa pelin kulkuun, monessa kohtaa selvisin silkalla tuurilla.

Suurin tekemäni pelivirhe oli lepakkojen asemointi suhteessa jättiläishämähäkkiin, ja se kostautuikin koko linjani pysähtymisenä keskelle kenttää. Kun hämähäkki lopulta kellistyi, en sitten enää ehtinytkään ahdistelemaan taloon linnoitautuneita örkkejä. Näin ne virheet kertautuvat!

Skenaario oli kieltämättä mielenkiintoinen, kiitos vinojen asettelualueiden ja von Frukostin aaveen, mutta jotakin kertoo myös se, että melkein kaikki kierroksen voitot ovat tulleet aaveen avustuksella. Toisaalta minusta on perusteltua, että aave on noin voimakas, onhan tässä kuitenkin kyse itse Hänen Himokkuudestaan, Swedlandin suurimmasta legendasta! Reservisäännöt ja mahdollisuus ensimmäisen vuoron varastamiseen ovat turhaa noppakikkailua, mutta ehkä ihan paikallaan tällaisessa liigassa, kun kaikki ei ole aina niin kuolemanvakavaa.

Täytyy kunnioittaa örkkikenraalin pelotonta rynnäkköä von Frukostin kimppuun ja sitä että aave saatiin kuin saatiinkin kellistettyä, siinä ei todellakaan jokaisessa kierroksen pelissä ole onnistuttu! Itse luovuin mahdollisuudesta aaveen tuhoamiseen jo asetteluvaiheella kun päätin käyttää sitä hyödykseni pelitapahtumissa.

Tässä pelissä minulla ei ollut varsinaista tähtipelaajaa, huudot olivat jälleen tehokkaita, mutta toisaalta Terrorgheist suli nopeasti lähitaistelussa. Periapti pelasti minut monella magiavuorolla ja ensimmäistä kertaa testissä ollut Wind of Death osoittautui ihan kelpoloitsuksi. Mortis Enginestä pidän peli peliltä enemmän, samoin koko armeijalla pelaamisesta. Tietysti pelaaminen myös helpottuu kun asiat, yksiköt ja säännöt tulevat tutummiksi.

Yksittäinen hieno hetki oli se, kun von Hammerwurst kunnostautui lähitaistelussa hiisisankaria vastaan, mikä oli kyllä täysin uskomatonta! Vrykolakas sen sijaan ei päässyt käyttämään uutta taikamiekkaansa, mikä kyllä vähän minua harmittaa, mutta ehkä seuraavassa pelissä! Vastaan asettuu nimittäin itse Swedlandin alistaja, Jorma Tuhkanuttu, kaaoskääpiöineen ja demoniliittolaisineen! Aikamoinen peli tiedossa siis jälleen! Miten käy von Hammerwurstin seuravalla liigakierroksella? Stay tuned for more!

KAKSINTAISTELU

Ölisevät zombit pyörivät ja liukastelivat holtittomasti pienen kumpareen ympärillä. Kelmeä kuutamo valaisi mustan veren tahraamaa nurmea. Kumpareen ympärillä makasi kymmenittäin keihääniskujen kaatamia epäkuolleita. Von Hammerwurst katseli kuinka irti raastettu, mädäntynyt käsi raahautui kohti kumparetta hänen oikealla puolellaan. Hän potkaisi vihoissaan kättä ja se lensi kumpareen yli jonnekin pimeyteen. Hiisikapteeni oli oudon, oranssin ratsunsa kanssa taistellut kumpareen tuntumassa zombeja vastaan pitkään ja tahmannut kaiken epäkuolleiden mustaan vereen. Syöksyessään luurankosoturiensa ympäröimänä kohti kumparetta von Hammerwurst oli epähuomiossa liukastunut ja menettänyt tasapainonsa. Hän oli mätkähtänyt naamalleen korisevien zombien joukkoon ja saanut nyrkillisen suolia suuhunsa. Miekka oli luiskahtanut jonnekin hänen kädestään. Noustessaan sylkemään suolia suustaan hän oli nähnyt hiisikapteenin epäuskoisen ilmeen. Keltaiset silmät olivat tuijottaneet häntä kysyvästi. Hänen miekkansa oli törröttänyt hiiden vatsassa. Oranssin ratsunsa selässä hiisikapteeni oli saman tien kadonnut ölisevien zombirivistöjen läpi pimeyteen. Von Hammerwurst oli oksentanut suolia vielä pitkään ja vannottanut sen jälkeen kaikkia tapausta todistaneita epäkuolleita sotureitaan, ei sanaakaan mestarille tästä liukastumisesta, ei edes ajatusta! Kaksintaistelu oli ollut kunniakas ja rehti, hän oli päihittänyt hiisikapteenin kaikkien sääntöjen mukaisesti ja täysin ansaitusti!

perjantai 31. lokakuuta 2014

Cristopherien Nousu - Osa IIIa - Nipponlaisten armeijalista

"Anna sen olla, Lily. Anna jo olla. Haavoja saa paikkailla ties miten pitkään. Eikä kukaan jaksa tuota huutoa ja korinaa. Tutkimustyötä, kyllä, toki -- hei, et ole ainut joka ottaa sen taistelun raskaasti! Se OLI täysi fiasko! Ei sitä kukaan kiellä. Typerä luuska, pistä ne pihdit pois ja anna pojan olla. Oli naurettavaa meiltä kaikilta kuvitella että sitä kenttää ei oltaisi vartioitu. Niin, eikä sitä että sillä pahaisella vampyyrillä, Vrykolaksella, olisi ollut kokonainen armeija hallussaan! Jostain se oli sen idean saanut, ei niillä verenimijöillä tavallisesti ole ambitioita tuollaisiin sotatoimiin.

Mutta olemme elossa, vaikkakaan emme ehkä viisaampia uuden taitomme saloissa. Uusi tutkimus on kuitenkin edessämme. Valtava energian keskus kajastaa -- niin, eteläisestä laaksosta, Rosette? Juurikin. Siellä tapahtuu jotain. Jotain valtavaa, jotain voimakasta. Mutta samaan suuntaan on matkaamassa toinenkin joukko. Ihmisiä, kuulemma, mutta outoja, etäisiä... eivät tästä maasta ensinkään. Mutta heillä on aivan sama suunta kuin meillä."

Ah ja voi, kurjuus ja kuolema! Mikä massiivinen fiasko olikaan Vrykolaksen kohtaaminen Grandbeloksen armeijalle! Ainut lohtu mitä tästä voi keksiä on se että osa sotilaista pääsi karkuun feraalien vampyyrihirviöiden ateriaksi jäämisen sijasta. Tämä ei tietysti auttanut taistelun voittamisen asiaa millään tavalla! Ja on varma että ainakin osasta karkureista tehdään varoittavia esimerkkejä muulle armeijalle.  Nuoriherra Rosenton on valveutunut ryhmäkurin ylläpitämisen jalossa taidossa.

Mutta eteenpäin on puskettava, vaikka helpolta ei tie näytä.

Tosiaan, maagista valoa kajastaa metsäisen laakson pohjalta, ja hulluuttaan käyvät Cristopherin sisarukset tutkimaan tuota epäkuolleen miasman sykkivää sydäntä, sillä siellä ei odota mikään muu kuin viimeaikaisten kuolon magian virtojen viriloima, Swedlandin entisen ruhtinaan, Pär Olof von Frukkostin henki! Ja jos kukaan tietäisi tuon ihmishirviön elämästä mitään, se olisi Hans-Adolf Himmel tai rouva Kraus, mutta molemmat ovat etelässä sotaretkellä epäkuolleiden infestaatiota vastaan. Molemmat kertoisivat että tuota paikkaa tulisi karttaa kaikin keinoin. Vähänpä tietävät Grandbeloksen renegaadit tästä.

Paikalle pyrkivät myös kaukaisten maiden, Nipponin, sotajoukot mystisine taikanuolineen ja yli-inhimillisine taistelutaitoineen. Myös metsää tuntuu kasvavan heidän jalanjäljissään maagillisin keinoin. Kuka tietää mitä he kaipaavat -- kun ei neuvotteluistakaan tahdo tulla mitään kun eivät puhu sivistyneitä kieliä!

Vilkuillaan tuttuun tapaan ensin vastustajan armeijalistaa.


NIPPON EXILES / WOOD ELVES (2394 pts):

LORDS (340 pts):

Spellweaver, High Shugenja @ 340 pts
General; Level 4; Lore of Death; Elven Steed
Acorns of the Ages

HEROES (308 pts):

Glade Captain, Hatamoto @ 168 pts
Battle Standard Bearer; Asrai Longbow; Asrai Spear Light Armour; Shield; Starfire Shafts; Elven Steed
Armour of Destiny

Spellsinger, Shugenja @ 140 pts
Level 2; Lore of Life
Dispel Scroll

CORE UNITS (1004 pts):

25 Eternal Guard, Yari Samurai @ 320 pts
Full Command Group
Lichebone Pennant

16 Glade Guard, Yumi Ashigaru @ 240 pts
Hagbane Tips

10 Glade Guard, Yumi Ashigaru @ 170 pts
Arcane Bodkins

10 Glade Guard, Yumi Ashigaru @ 160 pts
Starfire Shafts

6 Glade Riders, Samurai Cavalry @ 114 pts

SPECIAL UNITS (402 pts):

7 Wild Riders, the Red Devils @ 236 pts
Full Command Group; Shields
Banner of Eternal Flame

6 Sisters of the Thorn, Mounted Shohei @ 166 pts
Musician

RARE UNITS (340 pts):

12 Waywatchers, Yabusame @ 240 pts

1 Great Eagle, Suzaku @ 50 pts

1 Great Eagle, Suzaku @ 50 pts

Muistutettakoon tässä vaiheessa että armeijani yksi suurimpia jippoja on se, että sieltä löytyy useampiakin Etherealeja yksiköitä, jotka nauravat kaikelle ei-maagiselle. Ja koko turnauksen kaikista armeijoista kaiken kokemani nöyryytyksen jälkeen tielleni osuvat tietysti turnauksen ainoat metsähaltiastuntit, joiden melkein jokaisella yksiköllä löytyy taika-ampumista tai -iskuja.

Tämän kamalampia match upeja ei koko liigasta taida paperitasolla enää löytyäkään, joten jotain on edes saavutettu. Tästä raskaammaksi tämä ei enää käy!

Kolmet taikanuolia tuikkivat ampujat, sekä iso ja kallis Waywatcher -yksikkö muodostavat pelottavan ampuvan uhan. Hidasteina toimivat tehokkaasti kaksi pakollista kotkaa, ja linjoissa jyrnivät Wild Riderit, Sisterit ja Glade Riderit. Keskikentän härski poisonin täyteinen boksi, Eternal Guard, on ehkä armeijan kevyin elementti, mutta nimenomaan keisarikunnan suhteellisen heiveröisiä sotilaita vastaan silti kova pala purtavaksi jos eksyn sen lähelle väärissä merkeissä.

Elementtejä armeijassa on vähemmän kuin omassani, mutta ampuminen ja liike ovat suhteessa voimakkaammat ja monipuolisemmat.

SKENAARIO

Tässä vaiheessa maininta skenaariosta. Skenaariona pelataan sääntökirjan Meeting Engagement sellaisenaan. Tämän lisäksi keskellä kenttää möllöttää Pär Olof von Frukkostin aave. Kyseessä on lähintä yksikköä kohti kirmaava, edesmenneen sodomiitin aave, jonka henki on noussut riivaamaan Swedlandin armeijoita. Aave on Ethereal, ei sula taistelussa, lyö neljästi S5 Ws5 iskuja, ja pitää itsensä hengissä 3+ wardilla. Lisäksi hän huutaa vuorossa olevan pelaajan lähellä olevaa yksikköä D6+X SD6+X maagisia automaattiosumia, jossa X on vuoroparin lukumäärä. Kierroksen ensimmäisessä pelissä Pärre tuhosi yksin melkein kokonaisen Plague Bearer yksikön.

Pärren tappamisesta saa sekä 250 voittopistettä että taikaesineen loppuliigan ajaksi.

TAKTIIKAT

Pärren aave saattaa olla minulle joko erinomainen apu tai se saattaa koitua kohtalokseni. Mikään yksikköni ei oikeastaan selviä sen huudosta, mutta ihan skenaariota ajatellen varustin Vulfhartin, pegasuskapteenini, taika-aseella ja Other Trickster's Shardilla. Jos saan hänet ja esimerkiksi ykdet Spirit Hostit taisteluun Pärren kanssa minulla saattaa olla mahdollisuus tuikkia hänet hengiltä. Varsinkin jos vastapuolen ampuminen on pehmittänyt häntä ensin.

Mutta otanko sen riskin että Nippolaiset ampuvat Pärren pois ja nappaavat pisteet, vai käyttäisinkö häntä apunani haltioiden tuhoamisessa? Jos pysyttelen kaukana aaveesta se lähtee etenemään haltioita päin, ja Meeting Engagementin suppeassa deploymentissa aaveen tuhovoima on runsas.

Oma suunnitelmani on joko pysytellä poissa Nipponlaisten tieltä tai porhaltaa tuulen lailla näiden linjoihin ensimmäisillä liikkeillä. Molemmissa on vaaransa, ja hyviä puolia on vaikea löytää. Jos pysyttelen taka-alalla nopeat haltiat saavat joka tapauksessa ampumavuoroja minua vastaan, ja he saattavat ottaa helpot pisteet Pärrestä. Tai, jos hänestä helppoja pisteitä on jaossa ensinkään. Jos porhallan eteenpäin niin Nipponin yhdistetty ampuminen ja Wild Ridereista ja Eternal Guardista koostuvat vastaiskujoukot pääsevät tekemään selvää ampumisesta selvinneistä joukoistani. Edetessäni altistan itseni myös Pärren aaveelle.

ASETTELU

Meeting Engagementin hyvä puoli on se että deployment-linja kulkee lähempänä vastustajaa kuin mitä Battlelinessa. Tämä antaisi ainaki etenemiselle hyvät mahdollisuudet. Skenaario on puolellani myös siinä mielessä että tiedän melko varmaksi sen kumpi saa ensimmäisen vuoron. Jos itse depoan jälkimmäisenä voin reagoida Nipponin depoon ja katsoa onko se agressiviinen vai passiivinen. Jos depoan itse ensin saan melko varmasti ensimmäisen vuoron, ja voin edetä hyviin chargeasemiin nopeilla yksiköilläni.

Jo deploymentissa minun täytyy huomioida haltioiden vaarallinen ampuminen ja se ettei Lilyllä ole mitään turvapaikkaa haltioiden ampumiselta. Vain yksiköiden suoma Hard Cover on hänen turvanaan, ja se lohtu on melko laiha. Nuudeleita vastaan kun ei saa Look out sir!iä! Ensisijainen tehtäväni onkin ehkä nostattaa Lilylle zombiarmada turvapaikaksi.

MAGIA

Magiassa olen yhtä vahvoilla vastustajani kanssa. Jotain tasaväkistä edes! Nipponien kuolonloitsut tappavat nopeasti huonolla LD:llä varustetut aaveeni, ja Purppura-aurinko linjoissanu tuntuu aina pahalta. Itseltäni tosin löytyy enemmän loitsuja, ja maagiset ohjukset mitä listastani löytyy saattavat tehdä haltialinjoissa pahaa jälkeä.

Olen hieman epävarma miten zombeja hyödyntäisin parhaiten. Tulisiko minun summonoida niitä etulinjaan antamaan omille yksiköilleni hard coveria? Tällöin ne äkkiä muuttuvat hidasteiksi myös itselleni ellen ole varovainen niiden sijoittelussa. Zombit voivat myös pahassa tapauksessa sitoa Pärren itseensä, jolloin hän on suojassa vastustajan ampumiselta -- Pärreä ei voi ampua jos hän on taistelussa! Taistelussa haltioita vastaan ne ovat melko hyödyttömiä vaikka jokainen S3 isku saattaa kuitenkin merkitä helposti kuollutta idän miestä.

Pahimmassa tapauksessa zombini ovat vain tiellä. Lisäksi velhojani ei kannata viedä liian lähelle vastustajan linjoja ettei heille käy köpelösti ampumisvaiheella. Ja nostatusloitsujen kantama kun on niin heikko...

LÄHITAISTELU

En ole kovin pelokas Nipponlaisten lähitaistelun suhteen, vaikka Wild Riderit ovatkin murhaavia rynnäkössä. Näiden Frenzyllä tosin voinee pelata jonkin verran -- sääntö tekee ne myös immuuniksi psykologialle, joten he eivät pysty pakenemaan rynnäkköjeni tieltä. Yksi hyvä rynnäkkö ritareiltani, tai jopa Felixiltä, saattaa aiheuttaa yksikölle ennenaikaisen kuoleman.

LOPPUTULEMA

Ampuminen on ehdottomasti Nipponien voimakkain voimavara, ja päätökseni ensimmäisten vuorojen strategiasta saneleekin varmasti pelin kulkua. Etenenkö rohkeasti ja riskeeraan vastahyökkäykset ja kaikki toimivat yksikköni, vai summonoinko ensin zombeja ja riskeeraan parin vuoron ampumisen? Tulevatko esimerkiksi Weywatcherit ja Wild Riderit omin avuin tarpeeksi lähelle armeijaani jotta pääsisin niiden avulla porhaltamaan Nipponien linjoihin?

Tämä jää nähtäväksi. Jos tahdot kommentoida match upia niin tee se kommenttikenttiin alla tai Sotavasarassa blogin ketjussa.

Taistelu taistellaan marraskuun ensimmäisen viikon keskipaikkeilla.

"Rosette, kerää ektoplasminen itsesi. Meillä on töitä. Lily, lähden keskustelemaan Felixin kanssa taktiikoista. Tiedustelijoilla pitäisi olla pian jotain sanottavaa. Jos tuo voiman lähde osoittautuu hallittavaksi, meidän pitäisi päästä sen avulla roimia harppauksia lähemmäs päämääräämme. Hyvä on, piru vie, jos todella uskot että poikaparan kiduttamisesta on jotain hyötyä! Kirjoita havaintosi ylös. Kerro jos saat hänestä jotain irti. Se mustakantinen on tuossa pöydällä. Minä nukun ensiyön toisessa teltassa. En jaksa kuunnella tuota huutoa."

tiistai 28. lokakuuta 2014

One Bus to Rule Them All - Gobbla at Swedish Masters 2014

Here's a short blogpost describing my trip to Swedish Masters in Jönköping a couple of weeks ago. All in all a very pleasant experience with 5 exciting games against 5 players I hadn't met before so would have been a shame not to share it with all you readers (we do have some right?!). I'll be writing in English this time to make the post understandable to people on both sides of the Bothnian Bay, don't want anyone to waste their time and nerves with a sucky translator!

We were two brave warriors of the North (I was joined by fellow miniature enthusiast Marcus who would be playing my High Elves) who made our way down to, what I can only describe as tropic, Jönköping to give the Stockholm-Gothenburg axis of evil a run for their money. I'll try to keep the report short so no long ramblings about the mystery of what animals people in Jönköping use for their kebab (some very funky kebab was encountered) or how I got whooped like 30 times at Clash of Heroes by Marcus (I blame the whisky). So here we go!

The top 15% finishers of all the tournaments in Sweden of the last 12 months were invited to the Masters to play 5 games of battleline under Swedish Comp. This being my second ever tournament under SweComp, I was feeling less confident than usually with my list drafts. It was quite clear that a comp score of 15 was optimal (comp span used was 10-15, where the difference in comp would grant a substantial 150 victory points per point to the higher comping list, in addition the vp table used had 150 vp steps per tournament point), but I felt like every comp 15 list I made was too weak. In the end I took a knight bus WoC list that comped 12.7, quite a bit lower than I'd prefer but hopefully hard enough to fight for the win against most lists. 

Chaos lord of tzeentch on barded chaos steed @ 397 pts
Great weapon, Armour of Fortune, Obsidian Lodestone, The Other Trickster's Shard, Flaming Breath, Scaled Skin
Exalted hero of tzeentch on barded daemonic mount @ 246 pts
Battle standard bearer, great weapon, Dragonhelm, Talisman of Endurance, Ironcurse Icon
Chaos sorcerer of tzeentch on daemonic mount @ 250 pts
Lvl 2 tzeentch, Enchanted Shield, Dawnstone, Chaos Familiar
10 Forsaken of Tzeentch @ 200pts 
5 Warhounds @ 40 pts
Vanguard

5 Warhounds @ 40 pts
Vanguard

Chaos chariot of slaanesh @ 115 pts
Chaos chariot of slaanesh @ 115 pts
Chaos chariot of slaanesh @ 115 pts

10 Chaos knights @ 495 pts
Mark of Tzeentch, ensorcelled weapons, standard, musician, Blasted Standard

Chimera @ 275 pts
Regenerating flesh, flaming breath 
Hellcannon @ 210 pts

Total points: 2498

All the lists are still visible here. After seeing the lists I was feeling even less confident! Pretty much everyone and their neighbour had brought comp 15 lists, including a bunch of quite nasty looking gunlines. I was also starting to feel that maybe the Blasted Standard wasn't the hottest pick in today's metagame, the amount of low strength, armour piercing shots some lists could put out was really rather disgusting! Well, every shot at the bus wouldn't be aimed at the chariots or the chimera I guess...

Game 1 - You said how many chariots?

Okay so the tournament started with me faced against one of the locals behind the tournament, Johannes, and his rather violent take on comp 15 warriors. He had a trickster bus of some 15 marauder horsemen with two lvl 2's and a exalted hero general on steeds of slaanesh, 10 chaos chariots (!), 2x 5 warhounds, two spawn and a giant. Everything had mark of Slaanesh apart from the giant that had gone Nurgle for the extra pip of toughness. A difficult list to catch for sure, but on the other hand he shouldn't be able to take my bus without risking his own into combat.

I got first turn with most of my army deployed on the right hand side facing his giant, 5 chariots and his bus. In the middle it was 3 of his chariots against 2 of mine and we both had a unit of dogs for nuisance. I move halfway up the board with my knights and chimera to put some pressure on him, but withdraw in the middle trying to slow/tie up some of his chariots in a duel. Magic phase starts with an IF gateway on his giant causing one wound, giving him 6+ regen and reducing my sorcerer to lvl 0. Not good. My hellcannon tries to hit a chariot (with plenty of others around to scatter into) but misses.

In his turn Johannes considers frontal charging my bus with his bus and 3 chariots (which I was secrectly hoping for) but decides against it and instead sets up the three chariots in a line to slow my knights and backs quite a bit towards the middle of his deployment with the horsemen. His giant lurks towards my hellcannon staying hidden behind a central hill.

I charge the first chariot with my lord and make the two others in the line flee with chimera charges. My dogs charge his in the middle and Johannes flees with two chariots from one of mine which will now be counter-charged by another one his (still having nightmares about all those chariots....) My knights reform towards the hill to keep the giant honest. No magic and the hellcannon misses again.

Johannes rallies all the chariots, not letting the lack of a BSB slow him down, and does some counter-charges forcing one of my chariots to flee and another to hold. The giant slips past my units with some dogs diverting my knights and starts to threaten my hellcannon. I'm still able to move it out of the giant's charge arc though, but I start feeling like the game is slipping out of my hands having lost a chariot to a failed rally test and another in close combat to a chariot and a spawn. I manage to catch one of Johannes chariots in a bad position and it has to flee off the board. But this leads to one of my chariots getting destroyed so it's really just swapping points.

Johannes played a really solid game and with very few mistakes, though one of them nets me another chariot when he forgets to end his Hysterical Frenzy and my hellcannon gets to charge it with my forsaken joining in with an overrun from a 1 wound spawn.  Except that the forsaken fail to score any wounds and get stuck fighting the spawn for another round, letting his chariot flee to safety...

With his free points from the comp and me playing like a doofus letting Johannes' giant run around in circles and making the demise of my hellcannon only a matter of time, I felt like I had to do something to turn the game in my favour. What I ended up doing was charging the giant with my chimera. Don't ask me why, I really have no idea. I guess I used some kind of obscure maths to arrive to the conclusion that the chimera getting one-shotted or killed in two rounds would be quite unlikely. Naturally the giant one-shotted the chimera and reformed towards the hellcannon, and there and then game was looking very grim.

In the end I charged another chariot with my forsaken just to force a flee and clear some space, but of course the forsaken rolled the required 11+ inches to catch the chariot and were directly counter-charged by two chariots and a spawn. The game ends with the giant and some chariots charging my hellcannon, but with the hellcannon surviving against all odds on 1 wound or so. It didn't really matter as it was ruled that my "two movement trays = good hellcannon base" solution wouldn't fly (both for gaming and artistic reasons) and Johannes would score the points for the hellcannon anyways. Even though the ruling came as a surprise, it was really my fault as the base was 25mm too wide (arquably to my advantage as it widens the frontal arc). But the organizers were really fair in letting me use their hobby room downstairs after the game to fix the base, so at least I wouldn't lose the points in the rest of the games. So absolutely no hard feelings held even if it wasn't a ruling I was expecting!

Really a deserved win to Johannes who played a clean game and me getting way too passive with my knights and making some very poor decisions after the initial decent couple of turns.

Result: 16 - 4 to the side with the most chariots



Game 2 - A bus crash of epic proportions!

Second round I would be facing Axel and his dark elves with dual pegasi dreadlords, a killy BSB and an assassin on foot, two big units of dreadspears, a whole bunch of repeater crossbows, 5 dark riders, 6 warlocks and two cool medusas. An interesting army packing quite a punch but with quite a lot of points in squishy elves on foot.

Early on it was clear that the game would come down to a bloody bus vs bus grind, with both dreadlords and all the foot characters joining one of the dreadspear units facing my knights. I was quite okay with that as my list was the one with more support, even if risking a minimum of 1500ish points in a single combat is always a risky proposition. But hey, who would safe play at a Masters tournament?

The grind was on from round 2a, with Axel charging my knights and diverting my flanking chariots with his medusas. He also charged my chimera with 5 warlocks (one died IFing Doombolt round 1 on my knights, as Axel forgot I had a Lodestone), which really shouldn't be a problem to a chimera with breath and all, but 3 rounds later my chimera was still fighting a warlock champion and at only 1 wound left. Luckily I had my forsaken who made it in and helped out the poor beast. Unfortunately next round some of Axel's repeater crossbowmen got the chimera in their sights and finished him off. Every round of the fight Axel tried to cast boosted Soulblight but either failed or I managed to dispel it with fewer dice which was quite crucial.

Meanwhile the big fight was getting quite sweaty with me whiffing my attacks round 1, the breath weapon from my lord the only thing saving me. The dark elf BSB with Sword of Anti-Heroes challenged and smashed my sorcerer in 2 rounds, but not before me IFing Treason on the dreadspears. This caused a failed fear test that helped me in round 3 but nonetheless the assassin got my BSB. My lord finally killed his Ogre Blade dreadlord, but I still had to pass a leadership 8 break test without rerolls. I held though, and that sealed the game in my favour as two chariots charged the flank of the dreadspears. My lord got the satisfaction of collecting the other dreadlord's head in challenge (epic moment as we both had Other Trickster's and my lord, who was down to 1 wound at that point, scored two wounds killing the dreadlord as Axel missed both Black Amulet ward saves proclaiming "If I just make this one 4+ reroll the amulet will surely kill your lord!") before the elves broke and were run over.

Meanwhile my hellcannon landed the first of only two good hits during the weekend, wiping half of the other dreadspear unit and making them flee. Rest of the game was really a question of how many of his units I could catch, and in the end only one unit of 13 crossbowmen remained alive. I had lost my sorcerer, BSB, one chariot and the chimera, plus some dogs I think, netting me a nice solid win. Really a pleasure to play against Axel and this was without question one of the sweatiest, most entertaining games I've had in a long while!

Result: 17-3 to the better Other Trickster's Shard



Game 3 - The one where the bus was destroyed!

Saturday's last game was against Stefan's infantry high elves with a lvl 4 light archmage, a loremaster, medium sized units of seaguard, swordmasters (with Razor Standard) and phoenix guard, 2x 5 silver helms, 5 shadow warriors, 5 reavers, two RBTs and two eagles. Quite a lot of tools to do damage to my chariots and chimera, and a scary amount of buffs and debuffs to make engaging the elite units a risky proposition. I wasn't that worried though, it's just a bunch of infantry elves you know! (famous last words)

We both deployed quite centrally, me having a chariot and some dogs facing a unit of silver helms each on both far flanks, the forsaken choosing the right flank but deploying close to the board edge. The game started badly when I lost my hellcannon round 1 to a misfire. I had been hoping for some decent results from my magic and the hellcannon, but this pretty much quenched my hopes.

I played the flanks very poorly, the elven cavalry getting flank charges on both of my chariots. On the right I lost the chariot and the dogs, on the left just the dogs as the chariot pulled off some true heroics holding the initial charge and then grinding out the silver helms. At least on the right my forsaken ran past the shelms and in the end managed to take out one RBT (I think the only game where they ended up on a positive balance, what a truly worthless unit they are!).

My BSB got off a nice solocharge past some diverting reavers on Stefan's seaguard unit housing the lvl 4. Stefan chose to flee the charge and barely stayed on the board (rolled 9" I think when 10" would have taken them off). Here I made a big mistake and redirected into the swordmasters (no, don't ask me why) instead of just failed charging. I killed the unit champion and a couple of swordmasters but broke round 2 and lost the BSB for no real return. After cleaning up some diverters my bus was out in the open in front of both of Stefan's elite units and he chose to charge in, confident that his buffs would carry the day, What he forgot was that my lord had the Other Trickster's and I farmed CR from the phoenix guard round after round. Still, I had to sacrifice my sorcerer to a challenge with the loremaster (though I came close to killing him twice before he healed himself with Earthblood) and in the end I lost all the knights to swordmaster attacks. Swordmasters + Wildform + Razor Standard = sad panda chaos knights...

The game turned in my favour when the chimera, which had flown behind Stefan's line, charged the rallied seaguard and them failing their terror test ran them over. Next round the chimera charged the swordmasters in the rear and wrecked havoc. To be fair, I did pass a couple difficult break tests with my lord and knights before this was possible, and the game could have easily gone to Stefan had I failed one of them.

So needless to say Stefan was quite frustrated with the end result, his glorious high elf army reduced to one surviving silver helm tucked into a corner and me with about half my points still intact. Nevertheless, he took it like a man (no mean feat from an elf) and I think his luck turned somewhat the second day of the tournament as he finished on a respectable 9th place!

Result: 15-5 to the one with the better leadership rolls


Games 4 and 5 coming up....

maanantai 27. lokakuuta 2014

Von Hammerwurst Goes Nagash Goes Swedland, osa II

EPÄKUOLLUT VON HAMMERWURST VS. CRISTOPHERIEN NOITAKOKOUS
Nagash Goes Swedland / 2. Kierros


NIILLÄ ON AARNIKOTKA


Oli ilta ja pian laskeutuisi Swedlandin ylle yö. Tunkkainen suon, mätänemisen ja kuoleman katku leijaili peltoaukean yllä. Pelto oli kesannolla ja varmasti ollut viljelemättä vuosikausia. Kaikki täällä olivat kuolleet tai lähteneet jo aikaa sitten. Von Hammerwurst sen sijaan tunsi olonsa kotoisaksi. Hän seisoi luurankosoturiensa ympäröimänä pellonreunassa ja katseli kuinka Grandbeloksen joukot kauempana järjestäytyivät tulevaa taistelua varten. Ratsuväkeä oli paljon, samoin varsijousia. Von Hammerwurst alkoi huolestua. Epäluuloiseksi hän tuli toden teolla vasta kun pimenevältä taivaalta alkoi kuulua suurten siipien iskuja. Miksi Swedland kuhisi tänä syksynä tällaisia hirveitä lentäviä otuksia? Mistä Nagashin nimeen Grandbeloksen joukot olivat löytäneet vahvistuksekseen jonkun hirvityksen juuri tänä syksynä? Se oli varmasti aarnikotka, niinpä tietysti, kuinkas muutenkaan! Von Hammerwurst alkoi olla todella huolestunut. Toivottavasti häntä ei tällä kertaa nöyryytettäisi. Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut varaa epäonnistua. Minkäänlainen oman epäkuolleen ruumiinsa kadottaminen ei tulisi kuuloonkaan. Oliko tämä liikaa pyydetty? Tähän mennessä se oli joka ikinen kerta ollut. Von Hammerwurst komensi pelonsekaisin tuntein luurankosoturinsa etenemään ja astui itsekin peltoon, kohti tulevaa taistelua.

LÄHTÖKOHDAT

Liiga pyörii täällä Joensuussa vinhaa vauhtia! Tilanteet muuttuvat, mutta yksi asia pysyy, pahamaineinen Swedlandin alistaja, Jorma Tuhkanuttu kaaoskääpiöineen dominoi koko liigaa! Toinen varma asia on se, että von Hammerwurst on ongelmissa. Minkälaisissa tällä kertaa?


Näyttää että perinpohjaisissa. Vuorossa nimittäin liigapeli numero kaksi ja vastassa tuttuakin tutumpi velikulta, tällä kertaa pelottavan nopealla Empire -armeijalla ja fluffikkaalla Vampire Counts -liittolaisjoukolla. Mitä mahdollisuuksia voi von Hammerwurstilla olla aarnikotkalla ratsastavaa Felix Rosentonia vastaan? Luonnollisesti tältä liigakierrokselta tulee vain yksi blogiraportti, koska armeijat joita blogissamme seurataan pelaavat vastakkain. Minä sain tällä kertaa kunnian kirjoittaa raportin. Ensi kierroksesta eteenpäin tulee sitten taas kaksi raporttia per liigakierros.

Toisen kierroksen skenaariossa tavoitellaan kolmea objektiivia, jotka antavat jokaisen vuoron lopuksi kukin hallitsijalleen 25 voittopistettä. Lisäksi objektiivit tekevät liigan teeman mukaisesti eläviin olentoihin pientä vahinkoa jos nämä uskaltautuvat liian lähelle niitä. Yksi objektiiveista on suoraan kentän keskellä ja muut kaksi pelaajat asettavat haluamiinsa paikkoihin. Pelin voittaja kuittaa itselleen taikaesineen palkkioksi menestyksestä. Kaikenlaista hauskaa on siis luvassa jo skenaarionkin puolesta. Saati sitten vastustajan! Odotan tiukkaa ja rehtiä vääntöä loppuun asti!

Vilkaistaanpa ensin vastaani asettuvaa listaa:

Rune

RISE OF THE CRISTOPHER / EMPIRE (2400 pts):

LORDS (596 pts):

General Felix Rosenton, the Young Count of Grandbelos @ 311 pts
General; Full plate mail; Lance; Griffon; Blood Roar
Enchanted Shield

Master Necromancer Daisy Cristopher, Court Witch @ 285 pts
Level 4; Lore of Vampires
Talisman of Endurance; The Black Periapt

HEROES (570 pts):

Battle Wizard Lily Cristopher, Court Witch @ 65 pts
Level 1; Lore of Undead

Tomb Banshee Rosette Cristopher, the Former Court Witch @ 95 pts

Captain Conrad Hasselhoff @ 134 pts
Battle Standard Bearer; Full plate mail; Shield; Barded Warhorse
Dawnstone

Master Engineer Boris Kraus @ 91 pts
Light Armour
Ruby Ring of Ruin

Captain Vulfhart von Wolfenstein, the Brave @ 185 pts
Full plate mail; Lance; Shield; Pegasus; Swift as the Wind
Dragonhelm; Luckstone; The Other Trickster's Shard; Sword of Might

CORE UNITS (612 pts):

10 Inner Circle Knights, the Renegade Krausengarde @ 280 pts
Full Command Group

14 Handgunners, the Brightpuffs @ 161 pts
Full Command Group; Brace of Pistols
Detachments:
7 Archers @ 49 pts
6 Archers @ 42 pts

5 Dire Wolves @ 40 pts

5 Dire Wolves @ 40 pts

SPECIAL UNITS (502 pts):

3 Demigryphon Knights @ 239 pts
Full Command Group
Steel Standard

6 Pistoliers @ 128 pts
Champion; Musician

2 Spirit Hosts @ 90 pts

1 Spirit Host @ 45 pts

RARE UNITS (120 pts):

1 Helblaster Volley Gun @ 120 pts

Kuten sanottua, ensimmäisenä listasta nousee esille sen nopeus. Ratsuväkeä ja lentäviä sankareita löytyy koko pöydän hallitsemiseen. Ampuminen ja magia ovat samoin hyvällä tasolla. Ohjaavia ja hidastavia yksiköitä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Pahalta näyttää. Näyttää siltä, että tätä listaa vastaan on hankala pelata hyvin. Ei ole mikään perinteinen Empire -armeija. Täytyy ottaa tuleva kohtaaminen opettelun kannalta ja toivoa ettei mene ihan koko peli oppirahojen maksamisessa.

Pahimmassa tapauksessa häviän pelin nopeudessa ja ilman ampumista selvästi. Pahoja muistoja on myös jalkaväelläni edellisen pelin Thunder Stompeista, joten aarnikotkalla ratsastava kenraali on lähtökohtaisesti todella huono asia. Pelaamme lähes identtistä magiaa, joten noppa tulee määrittelemään sillä saralla turhan paljon.

Suunnitelmani on hidastaa mahdollisuuksieni mukaan vastustajani ratsuväkeä ja asetella armeijani niin, että pääsen vyöryttämään edes toista pöydänlaidoista. Terrorgheistini ja Hexwraithini tulevat nousemaan isoon rooliin raskaasti haarniskoitua ratsuväkeä vastaan. Toivon että saan Periaptin avulla pelattua hyvää puollustuspeliä vastustajani magiavuoroilla, jotta tyhjästä manatut zombit eivät pysäytä ja sido etenemistäni. Edes toinen lentävistä sankareista minun pitäisi pystyä poistamaan tai sitomaan alkupelistä, muuten tulen olemaan todellisissa ongelmissa. Samoin Hellblasteriin on päästävä jotenkin käsiksi ennen kuin se nakuttaa Terrorgheistini äänihuulet riekaleiksi.

Oma liigalistani löytyy muuten edellisestä taisteluraportista (Von Hammerwurst Goes Nagash Goes Swedland, osa I), jos sitä haluaa verrata ja silmäillä suhteessa tähän inhottavaan Empire -armeijaan.

Nyt itse taistelutapahtumiin. On kasvojenpesun aika edelliskierroksen nöyryytyksen jälkeen! Go von Hammerwurst!

ASETTELU

Deployment Phase oli pitkä ja jännittävä, kuten sen kuuluukin olla. Vaihtoehtoja pohdittiin yhdessä ja erikseen toden teolla ja lopulta peli alkoi erittäin tasaisista asetelmista. Heitimme pääloitsijoillemme jopa täysin samat loitsutkin (Invocation of Nehek, Gaze of Nagash, Raise Dead, Curse of Years). Von Hammerwurst valitsi myös Invocation of Nehekin ja Lily Call of the Graven.

Maastoa kentällä oli paljon. Omalla puolellani pöytää oikealla metsä, keskellä kukkula ja vasemmalla talo. Toisella puolelle pöytää minusta katsottuna oikealla peltoja, joiden takana raunioita ja peltojen vasemmalla puolella vielä talo. Asetin oman objektiivini keskelle asettelualuettani, metsän viereen. Nuori Rosenton sijoitti omansa raunioiden viereen oikealle puolelle asettelualuettaan.

Keisarikunnan joukot epäkuolleine liittolaisineen levittäytyvät koko asettelualueen pituudelle. Vasemmalta laidalta, talon takaa aloittavat ritarit ja armeijan lipunkantaja. Lähemmäs keskustaa, talon tuntumaan asettuvat toiset epäkuolleet sudet ja niiden kanssa pegasoskapteeni. Linjan keskustan muodostavat vasemmalta lukien demigriipit, kevyt ratsuväki, armeijan kenraali, yksi Spirit Host, Hellblaster ja insinööri. Oikealle keskustasta asettautuvat ampuvat yksiköt Brightpuffien johdolla, Lily liittyy toiseen Brightpuffeja tukevaan jousimiesryhmään ja Daisy hakeutuu suojaan kaikkien ampuvien yksiköiden taakse. Oikeaa laitaa asettuvat suojaamaan kaksi Spirit Hostia ja toiset epäkuolleet sudet.

Pääsen asettelussa askeleen edelle, koska armeijani sisältää enemmän yksiköitä. Pystyn reagoimaan helpommin vastustajani valintoihin, mutta teen silti yhden pahan virheen. Asetan von Hammerwurstin luurankosotureineen aivan asettelualueeni oikeaan laitaan, koska muistan väärin hänen valitsemansa loitsun. Voi miksi, miksi vaihdoin epähuomiossa Vanhel’s Dance Macabren Invokaatioon? Nyt yksikkö ei ehdi mitenkään mukaan peliin, vaan jää auttamattomasti taistelutoiminnan ulkopuolelle asetteluvirheen takia. Liikutusloitsu olisi mahdollistanut nopean etenemisen oikealla laidalla, mutta ei niin ei! Vasemmalle laidalle asetan toisen Vargheist -yksikköni ja ainokaiset suteni. Koko muu armeijani asettautuu kenraalin ympärille asettelualueeni keskustaan. Vasemmalta lukien Terrorgheist, kenraali luurankoineen, Hexwraithit, zombit, lepakot, Mortis Engine, toiset Vargheistit ja niiden takana Black Knight -yksikköni. Tekemästäni virheestä huolimatta olen toiveikas Deployment Phasen jälkeen, mitään ei ole vielä menetetty!

Vanguardissa Hexwraithit etenevät kentän keskustaan hallitsemaan objektiivia, kaikki kolme susiyksikköä etenevät tahoillaan ja pistolierot siirtyvät parempiin asemiin talon eteen omalla puolellaan kenttää. Empire voittaa heiton ensimmäisestä vuorosta.

ENSIMMÄINEN VUOROPARI

Empire korjaa linjaansa liikevuorollaan, kenraali lentää vahvistamaan oikeaa laitaa ja raskas ratsuväki parantaa asemiaan, sudet ja kevyt ratsuväki etenevät rohkeammin. Magiavuorolla menetän yhden Hexwraithin tulipalloon ja 16 zombia nousee suojaamaan Brightpuffeja jäljelle jääneiden rynnäköltä. Ampumisessa pistoolit laulavat ja menetän neljä susistani vasemmalla laidalla.

Omalla vuorollani Hexwraithit rynnäköivät magiavuorolla ilmestyneet zombit tavoitteenaan jatkaa matkaa Brightpuff -yksikköön. Lennätän Terrorgheistin huutamaan apuja lähitaisteluun. Koko linjani etenee voimakkaasti, varsinkin oikealla laidalla vyörytän ratsuväkeä ja lentäviä yksiköitäni hyviin asemiin. Vasemmalla Vargheistit siirtyvät uhkaamaan vastustajani ratsuväkeä. Magian fislaan, enkä saa mitään aikaan. Ampumisessa heitän myös huonosti ja saan huudettua zombeista pois vain neljä. Taisteluvuorolla Hexwraithit tuhoavat vielä seitsemän, mutta viisi zombia jää jäljelle ja olen siis pahasti jumissa kentän keskellä.

TOINEN VUOROPARI


Spirit Host linjan keskeltä rynnäköi Hexwraithini jotka painivat zombien kanssa. Oikealla sudet rynnäköivät lepakkoni ja vasemmalla toiset sudet syöksyvät pistooleilta säästyneen yksinäisen susihukkani kimppuun. Muu linja reagoi omaan etenemiseeni. Vasemmalla laidalla ritariyksikkö kääntyy ja lähtee kiertämään talon takaa kohti linjan keskustaa, koska armeijan lipunkantaja halutaan linjan tueksi. Magiavuorolla menetän oikealta laidalta yhden Vargheistin Gaze of Nagashiin, muut loitsut onnistun pysäyttämään. Ampumisvuorolla Rosette huutaa Hexwraithit pois, Brightpuffit ampuvat yhden haavan Vargheisteihin oikealla ja Hellblaster ampuu kaksi haavaa Terrorgheistiin. Taisteluvuorolla sudet syövät ainokaiseni vasemmalla ja kääntyvät kohti linjaani. Oikealla lyömme kummatkin kaikki iskumme ohi ja otan sen seurauksena yhden haavan lepakkoihini. Taistelun jälkeen teen vielä lepakoilla tyhmän reformin ja suljen Mortis Engineltäni tasoittavan vuoroni rynnäköintimahdollisuuden vastustajan linjaan.

Omalla vuorollani Black Knight -yksikköni rynnäköi Brightpuffit ja viimevuorolla kärsinyt Vargheist -yksikköni Hellblasterin. Mortis Engine liikkuu pois pussista johon sen tyhmästi pelasin. Vasemmalla laidalla toinen Vargheist -yksikköni onnistuu pidättäytymään rynnäköstä susiin ja pääsee lentämään takaanajoon, kohti taloa kiertävän ritariyksikön perää. Muu linja korjaa asemiaan ja von Hammerwurst yksikköineen syöksyy oikealla laidalla eteenpäin minkä epäkuolleista jaloistaan pääsee. Terrorgheist mahtuu lentämään Empiren linjan keskelle ja huutoetäisyydelle Daisystä. Magiassa saan parannettua Terrorgheistin kärsimät haavat, nostan uuden zombiyksikön linjani vasemmalle puolelle ja surmaan kaksi Brightpuffeista Curse of Yearsilla. Ampumisvuorolla huudan Terrorgheistilla viisi haavaa Daisyyn, mutta inha noita onnistuu kolmessa 5+ Ward save -heitossa viidestä, eikä suostu tuhoutumaan. Taisteluvuorolla ritarini tuhoavat Brightpuffit ja paniikki ajaa tukiyksiköt ulos kentältä, näiden mukana pakenee myös Lily. Ritarit jatkavat matkaansa ja pääsevät kiinni Daisyyn joka on paljastunut yksiköiden takaa linjan hajottua. Lepakkoni tappavat sudet ja Vargeistit tuhoavat Hellblasterin ja jatkavat matkaansa insinöörin kimppuun. Tilanne alkaa näyttää yllättävän hyvältä, ainakin epäkuollein silmin katsottuna!

KOLMAS VUOROPARI

Keisarikunnan joukot käyvät vastaiskuun ja rynnäköitä julistetaan ympäri kenttää. Pegasoskapteeni rynnäköi onnistuneesti insinööriä ahdistelevat Vargheistini. Nuori Felix Rosenton aarnikotkansa kanssa sen sijaan epäonnistuu käsittämättämästi rynnäkössään, jonka kohteena on Terrorgheist (nopista lisää matkaa silmäluvuilla 1, 1 ja 2). Morjens! Samoin kahden Spirit Hostin tag team oikealla epäonnistuu rynnäkössään kohti lepakkojani. Pistolierot onnistuvat Rally-testissä ja kääntyvät kohti linjaani. Ritariyksikkö etenee takalinjoista keskikenttää kohti ja koettaa karistaa Vargheistini perästään. Rosette leijuu omien ritarieni tuntumaan huutovalmiudessa. Demigriipit, sudet ja zombit etenevät kaikki kohti linjaani. Magiavuorolla Daisy irkuttaa uuden zombiyksikön Black Knight -yksikköni oikealle puolelle ja toivon fataalia heittoa Miscast -taulukkoon. No, Daisy menettää Miscastin seurauksena vain yhden taikanopan. Sitkeä noita! Muut loitsut onnistun pysäyttämään. Ampumisvuorolla Rosette huutaa kuusi haavaa ritareihini, mutta onnistun kahdessa 6+ Regeneration -heitossa (kiitos Mortis Engine)! Taisteluvuorolla Daisy jää ritarieni kavioihin. Vargheistini surmaavat insinöörin, mutta pegasoskapteeni tuhoaa ne kostoksi. Vuoron lopuksi alkaa hajoaminen ja Rosette haihtuu, samoin kaikki Spirit Hostit. Zombeja lakoaa sieltä täältä ja vain sudet selviävät vahingoittumattomina.

Vuoroni aluksi Mortis Engine tekee kaksi haavaa Felixin aarnikotkaan. Rynnäköissä pegasoskapteeni pakenee Black Knight -yksikköni jäänteitä ja vetää mukaansa koko taloa kiertäneen ritariyksikön. Pakenevat ritarit tuhoutuvat niitä takaa-ajaneiden Vargheistieni rynnäkköön ja samassa sotkussa menee myös armeijan lipunkantaja. Mortis Engine rynnäköi Felixin, von Hammerwurst yksikköineen yrittää myös, mutta ei yllä. Zombit linjani vasemmalla puolella yrittävät saada kevyttä ratsuväkeä kiinni, mutta pistolierot pakenevat. Linjani puskee eteenpäin, lepakot lentävät hidastamaan demigriippejä ja Terrorgheist lentää huutoetäisyydelle näistä. Magiavuorolla nostan ensin lisää zombeja linjaan ja päätän sen jälkeen olla loitsimatta enempää, ettei tule sössittyä mitään turhanpäiten. Ampumisvuorolla Terrorgheist huutaa yhdeksän haavaa demigriippeihin ja nämä katoavat kentältä. Hyvää päivää! Mortis Engine lisää kapuloita rattaisiin ja huutaa kaksi havaa sekä Felixiin, että aarnikotkaan. Taisteluvuorolla Mortis Engine ajaa yli Felixistä ja jatkaa matkaansa takalinjoilla odottaviin zombeihin. Peli alkaa olla selvä viimeistään tässä vaiheessa.

NELJÄS VUOROPARI

Keisarikunnan neljännen vuoron aluksi sudet hajoavat tomuksi, samoin zombeja hajoaa takalinjoista. Pegasoskapteeni ja pistolierot onnistuvat Rally -testeissään ja kääntyvät kohtaamaan epäkuolleiden loputtomia rivejä. Taisteluvuorolla Mortis Engine tuhoaa zombien rippeet takalinjoista.

Tasoittavallani vyörytän kaiken mahdollisen pegasoskapteenin ja pistolierojen päälle. Nämä ottavat rynnäköt vastaan urhoollisesti. Ampumisvuorolla Terrorgheist huutaa pegasoskapteenin pois kentältä. Taisteluvuorolla pistolierot jäävät epäkuolleiden jalkoihin.

LOPPUTULOS

Neljännen vuoroparin päättyessä kentällä on vain minun yksiköitäni. Olen menettänyt sudet, yhdet Vargheistit, Hexwraithini ja melkein kaikki ritarini. Voittopisteitä laskettaessa menee myös rumaksi, koska skenaarion objektiivit ovat tuoneet pitkin peliä pisteitä enimmäkseen minulle. Felixin saldo on lopulta 605,5 voittopistettä ja Vrykolakaksen ja von Hammerwurstin saldo 3125 voittopistettä. Lopputuloksena wipe out ja 20 - 0 voitto vampyyreille! Epäkuolleet ovat saaneet kunniansa takaisin!


Heitän palkkioksi voitosta skenaarion taikaesinetaulukkoon ja löydän seuraavanlaisen esineen:


Von Frukost's Penetration Blade

Magic Weapon. The bearer has the Frenzy special rule and +1 Strength.

Loistava ase kummalle tahansa vampyyreistani! Tällä kertaa se menee kuitenkin Vrykolakakselle, koska hänen taidollansa miekka tulee tekemään tulevissa peleissä suurempaa vahinkoa vastustajilleni. Vrykolakas pystyy myös paremmin vastustamaan miekan aiheuttamaa kiihkoa. Von Hammerwurst sitä paitsi varmasti vain hävittäisi miekan. Joka tapauksessa olen oikein tyytyväinen löytämääni taikaesineeseen! Ei olisi paremmin voinut taulukon kanssa käydä!

JÄLKIPELIT

Erikoinen ja hämmentävä peli kaikin puolin. Deployment Phase pelattiin rauhassa ja ajatuksella, samoin ensimmäinen vuoropari. Peli olisikin voinut mennä toisella vuoroparilla kumpaan suuntaan tahansa, mutta nopan avustuksella ja listani nopeudella onnistuin pääsemään niskan päälle. Olin odottanut tiukkaa taistelua magiavuoroilla ja loitsujen pysäyttäminen osoittautuikin elintärkeäksi. Magiapuollustus kesti ratkaisevilla hetkillä ja mahdollisti kentän oikean laidan vyöryttämisen. Toisella ja kolmannella vuoroparilla vyörytys toi tulosta ja linjat aukesivat. Kun Daisy jäi Terrorgheistin ja ritarieni puristukseen, peli alkoi kallistua minulle. Yksittäiset nopanheitot ratkaisivat jälleen paljon ja heilauttivat voimasuhteita kentällä useaan otteeseen.

Terrorgheist oli tässä pelissä ehdottomasti tähtipelaajani. Otus pääsi huutamaan koko pelin ajan ja teki pahaa jälkeä kaikkialla minne liihotteli. Huuto on kyllä vahva ase toimiessaan! Viime pelissä toisaalta luotin Terrorgheistiin liikaa ja se kostautui. Ota näistä nyt selvää! Myös Mortis Engine oli tällä kertaa vedossa ja täytyy myöntää että alan pitää jopa Blasphemous Tomesta, vaikka se onkin kaksiteräinen miekka. Kirja pakottaa pelaamaan magiavuoron järkevästi, koska virheitä ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä. Crumblesta sain myös maistiaisia, mutta onneksi vastustajan puolelta. Hajoaminen oli julma tapahtuma Keisarikunnan epäkuolleille liittolaisjoukoille ja sain tärkeän muistutuksen siitä, että Vrykolakaksen (tai edes von Hammerwurstin) on pysyttävä kentällä kaikkien liigapelieni kaikki vuorot, muuten ei hyvä heilu.


Skenaariosta sen verran, että objektiivit eivät vahingoittaneet oikeastaan ketään ja antoivat ehkä liikaakin voittopisteitä. Täytyy jatkaa kehitystyötä ja miettiä vahingon ja voittopisteiden suhdetta. Ehkä objektiivit voisivat liikkua jossain vaiheessa vuoroa, niin pisteiden kerääminen ei olisi niin helppoa? Saa nähdä mitä seuraavaan liigaan keksitään!
 
Pelaaminen oli edelleenkin hidasta, varsinkin ensimmäisillä vuoroilla, mutta pienin askelin alan tuntea listaani ja armeijaani paremmin. Yksiköiden paikat asetteluvaiheessa ja koko alkupelin muoto alkavat hahmottua. Seuraaviin liigapeleihin jäi yhä muutama loitsu testattavaksi, ja monta muutakin asiaa on vielä tutkimatta. Pyrin nopeuttamaan pelaamistani seuraavissa liigapeleissä, että pääsisin lähemmäs turnauksissa vaadittavaa pelinopeutta. Nyt siihen on vielä pitkä matka, mutta tavoitteita pitää olla. Turnauskuntoon kevääksi 2015!

Saa nähdä kuinka käy kolmannella liigakierroksella, kun von Hammerwurst mestarinsa kanssa kohtaa örkkiarmeijan jota johtaa inhottava traakki, Lötkö. Mistä näitä otuksia oikein Swedlandiin sikiää? Onnistuuko von Hammerwurst kaatamaan tuon lihavan käärmeen, vai meneekö ensi kierroksella jälleen kunnia ja maine? Seuraavassa raportissa se selviää!

TAIKAMIEKKAKATEUTTA

Von Hammerwurst istui tympääntyneenä mättäällä metsän reunassa ja katseli peltoja jotka yö värjäsi mustallaan. Hän oli syöksynyt taisteluun niin nopeasti kuin suinkin, mutta myöhästynyt häpeällisesti. Vrykolakas oli jo ajanut kaikki Keisarikunnan joukot pakosalle ja aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, löytänyt vielä hienon taikamiekankin! Von Hammerwurst himoitsi tuollaisia taikamiekkoja! Miksi mestari ei olisi voinut antaa sitä hänelle? Miksi hän ei ollut löytänyt sitä ensin? Miten ihmeessä hän oli saattanut myöhästyä taistelusta? Pellon yli oli kulkenut suorin reitti kohti Grandbeloksen linjaa! Tyhmät, kömpelöt luurankosoturit vain olivat kompastelleet ja kaatuilleet pellolla ja hidastaneet hänen matkaansa! Ja sitten hän oli vielä itsekin kompastunut kaatuneeseen luurankosoturiin ja nyrjäyttänyt kipeästi nilkkansa! Kirottua! Miksi kaikki oli taas mennyt pieleen? Mikä ihme tässä Swedlandissa oikein oli? Iljettävä, soinen korpimaa! Von Hammerwurst antoi turhautumisensa kiehua yli äyräiden ja potkiutui ja ölisi vihoissaan mättäällä metsän reunassa. Luurankosoturit seisoivat vaitonaisina hänen ympärillään.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Von Hammerwurst Goes Nagash Goes Swedland, osa I

EPÄKUOLLUT VON HAMMERWURST VS. GENERICUS DEMONICUS
Nagash Goes Swedland / 1. Kierros

HÄN ON TÄÄLLÄ TAAS

Viime keväänä häntä nöyryytettiin, tai pitäisikö sanoa, että kaikki ei silloin mennyt aivan kuten hän oli ajatellut. Tuolloin Fritz Ludvig von Hammerwurst oli retkikuntineen lähtenyt etsimään Swedlandin soilta kunniaa ja mainetta. No sanomattakin selvää että retkikunta tuhoutui kokonaan ja von Hammerwurst itse katosi jäljettömiin. Tapahtui nimittäin niin, että mahtava vampyyriruhtinas Vrykolakas henkilökohtaisesti tuhosi koko retkikunnan ja sen jälkeen antoi von Hammerwurstille kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai epäkuolla. Sanomattakin selvää että von Hammerwurst epäkuoli. Ja nyt hän on täällä taas. Tänä syksynä häntä ei nöyryytä kukaan. Ja ensimmäisenä tämän saa kokea inha demoniprinssi Genericus Demonicus.

LÄHTÖKOHDAT


Tänä syksynä myös minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua paikallisliigaan, kun mukaan ilmoittautui pariton määrä pelaajia. Viime keväänä olin mukana vain varapelaajan ominaisuudessa. Koska rakkaat haltiani ovat yhä hovimaalarin maalauspöydällä, päätin osallistua liigaan sen teeman mukaisesti Vampire Counts -armeijalla. Varsinaista kokemusta tai tietotaitoa pelaamastani armeijasta minulla on hyvin vähän, yleisestä pelirutiinista puhumattakaan. Odotukset liigan suhteen ovat kuitenkin korkealla, toivon tiukkoja pelejä ja hyviä hetkiä harrastuksen parissa. Tietysti minulla on myös kova tahto oppia lisää itse pelistä ja tuntea viholliseni, tässä tapauksessa tulen tutustumaan lähemmin Vampire Counts -armeijaan ja sen sisältämiin mahdollisuuksiin. Liigassa pelatut pelit eivät tule varmasti menemään hukkaan tulevia vuosia ja pelejä ajatellen. Kun myöhemmin palaan kotiin, eli haltioiden pariin, tulevat kaikki nämä kokemukset auttamaan minua edesottamuksissani. Tällaisilla ajatuksilla siis kohti liigaa ja ensimmäisen kierroksen peliä!


Vilkaistaanpa seuraavaksi vastakkain pelaavia listoja. Tässä oma liigalistani:

Lorindel

VON HAMMERWURST ENTERS THE NIGHT / VAMPIRE COUNTS (2400 pts):

LORDS (514 pts):

Vampire Lord Vrykolakas of Vargravia @ 514 pts
General; Level 4; Lore of Vampires; Quickblood; Red Fury; Heavy Armour; Shield
Black Periapt; Talisman of Preservation

HEROES (202 pts):

Vampire Fritz Ludvig von Hammerwurst @ 202 pts
Level 1; Lore of Vampires; Master Strike; Quickblood; Shield
Armor of Destiny

CORE UNITS (630 pts):

40 Skeleton Warriors @ 230 pts
Full Command Group; Spears

40 Skeleton Warriors @ 230 pts
Full Command Group; Spears

40 Zombies @ 130 pts
Musician; Standard Bearer

5 Dire Wolves @ 40 pts

SPECIAL UNITS (579 pts):

10 Black Knights @ 315 pts
Full Command Group; Bardings; Lances
Banner of Swiftness

5 Hexwraiths @ 150 pts

3 Vargheists @ 138 pts

3 Vargheists @ 138 pts

3 Fell Bats @ 48 pts

RARE UNITS (475 pts):

1 Mortis Engine @ 250 pts
Blasphemous Tome

1 Terrorgheist @ 225 pts

Listani on rakennettu täysin intuitiolla ja olen tarkoituksella tehnyt valintoja perehtymättä sen enempää yleiseen mielipiteeseen siitä, miten Vampire Counts -lista pitäisi rakentaa. Halusin tuoda liigaan vähän kaikkea, joten listani on aika toolbox-henkinen kokonaisuus.Ensimmäisen kierroksen vastustajaksi noppa arpoi minulle yhden liigan lähtökohtaisesti vahvimmista listoista, pahamaineisen Genericus Demonicuksen johtaman Warriors of Chaos -listan.

Tässä tuo hirvitys koko komeudessaan:


Sör-Skaven

THE BUTTER SPREADERS / WARRIORS OF CHAOS (2400 pts):

LORDS (530 pts):
Daemon Prince Genericus Demonicus the 52nd @ 530 pts
General; Mark of Nurgle; Level 4; Lore of Nurgle; Demonic Flight; Flaming Breath; Scaled Skin; Soul Feeder; Chaos Armour
Charmed Shield; Sword of Might

HEROES (175 pts):

Exalted Hero @ 175 pts
Battle Standard Bearer; Mark of Nurgle
Dawnstone; Enchanted Shield

CORE UNITS (885 pts):

21 Chaos Warriors @ 465 pts
Full Command Group; Mark of Nurgle; Halberds; Shields
Banner of Switfness

20 Chaos Warriors @ 380 pts
Full Command Group; Mark of Nurgle; Shields
Banner of Eternal Flame

5 Chaos Warhounds @ 40 pts
Vanguard

SPECIAL UNITS (600 pts):

6 Chaos Knights @ 300 pts
Full Command Group; Mark of Nurgle
Ensorcelled Weapons

6 Chaos Knights @ 300 pts
Full Command Group; Mark of Nurgle
Ensorcelled Weapons

RARE UNITS (210 pts):

1 Hellcannon @ 210 pst

Nopeasti vilkaistuna mikä tahansa omassa listassani hajoaa suoraan mihin tahansa mitä vastustajani tulee marssittamaan kentälle. Dawn Attack tulee sotkemaan asioita entisestään ja lopputuloksena voi olla todellinen sekasorto epäkuolleiden riveissä jos armeijani joutuu aloittamaan pelin hajallaan pitkin kenttää. Demoniprinssille en parhaimpanakaan päivänäni voi oikein mitään, joten sen kanssa on vain yritettävä selvitä, ehkä saan sen houkuteltua jauhamaan zombeja pelin ajaksi.

Tuntuu siis jo ennen ensimmäistä nopanheittoa siltä, että Damage Control tulee olemaan pelin otsikko minulle! Ei hyvältä näytä, mutta sitä mukavampaa lähteä pelaamaan, kun haastetta piisaa! Suunnitelmani on hidastaa suurinta osaa vastustajani armeijasta niin paljon, että saan keskitettyä lyövien yksikköjeni voiman tarkasti yhteen pisteeseen kerrallaan ja raavittua näin edes jonkinlaisen pistesaaliin ensimmäisestä liigapelistäni. Demoniprinssin hidastamiseen olen valmis uhraamaan paljonkin pisteitä, kunhan vain saan sen pysymään mahdollisimman paljon paikallaan ja jumissa turhissa taisteluissa.

Eiköhän siirrytä varsinaisiin pelitapahtumiin. Go von Hammerwurst!

ASETTELU

Deployment Phase oli epäkuolleille joukoille hyvää aikaa. Kaaoksen soturit joutuivat asettelemaan koko armeijansa pöydälle ensin ja sen jälkeen epäkuolleet vielä viekkaudella ja vääryydellä anastivat ensimmäisen vuoron! Loitsuiksi valikoituivat Vrykolakakselle Invocation of Nehek, Hellish Vigour, Raise Dead ja Curse of Years. Von Hammerwurst pelasi varman päälle ja valitsi Invocation of Nehekin. Demoniprinssille loitsut Miasma of Pestilence, Curse of the Leper, Rancid Visitations ja Fleshy Abundance.

Maastosta sen verran, että omalta puoleltani pöytää löytyi pieni kukkula, joka jäi kentän oikealle puolelle ja Impassable Terrain -lohkareita, jotka jäivät kentän vasemmalle puolelle. Genericuksen pöydänpuoliskolta löytyi suuri hautausmaa kentän vasemmalla puolen ja yksinäinen rauniotalo kentän oikealla puolen. Kentän keskellä, minusta katsottuna  vähän vasemmalla oli metsää.

Kaaosmiehet olivat auringon noustessa ryhmittyneet omalle puolelleen taistelukenttää varsin mallikkaasti. Kaikki ratsuväki aloitti pelinsä linjan keskustasta, Hellcannon ja itse Genericus ratsuväen takaa ja sotakoirat oikealta puolelta linjaa, talon takaa. Hilpareita kantava jalkaväkiyksikkö aloitti pelinsä hautausmaan edestä, läheltä linjan keskustaa ja ainoana takaiskuna BSB yksikköineen aloitti pelinsä yksin linjan vasemmalta puolelta.

Itse heitin onnekaasti koko armeijani kentän oikealle puolelle ja keskustaan. Jalkaväkiyksikköni muodostivat linjan keskustan, vampyyrit liittyivät kumpikin omaan luurankoyksikköönsä ja Mortis Engine jäi näiden väliin tuomaan lisää tehoa loitsuihini. Lentävät ja ratsastavat yksikköni pakkautuivat nopan pakottamina kentän oikealle puolelle Terrorgheistia ja toista Vargheist -yksikköä lukuunottamatta, jotka sain sijoittaa linjani oikealle puolelle.

Vanguardissa edettiin rauhallisesti sotakoirilla kaaoksen puolelta ja Hexwraitheilla ja susilla minun puoleltani.

ENSIMMÄINEN VUOROPARI

Anastamallani ensimmäisellä vuorolla liikuin aggressiivisesti kummallakin kentänlaidalla. Vargheist -yksikköni lähtivät liihottamaan kohti vastustajani selustaa, Terrorgheist sujahti metsän taakse piiloon, sudet tarjosivat ansaa kaaosritareille ja muu ratsuväki asettautui hyviin asemiin pienen kukkulan tuntumaan oikealla kentänpuoliskolla. Jalkaväkiyksikköni pitivät asemansa. Magiavuorolla lisäsin pari riviä zombeja jo olemassaolevaan yksikköön ja varastoin noppia Periaptiin.

Genericuksen ensimmäisellä vuorolla toinen ritariyksikkö tarttuu syöttiin ja rynnäköi susiin kentän oikealla puolella, muu armeija etenee rauhallisesti kohti linjojani. Magiavuorolla Genericus heittää todella hyvin noppaa ja menetän kolme Hexwarithia, lisäksi taistelussa olevia ritareita suojataan Regenerationilla ja demoniprinssi nappaa Lore Attributesta yhden lisä Woundin ja pisteen Toughnessia. Ampumisvuorolla Hellcannon nappaa Terrorgheistilta yhden haavan pois. Taisteluvuorolla sudet tuhoutuvat ja ritarit kääntyvät linjaani kohti.

TOINEN VUOROPARI

Toisella vuorollani rynnäköin ratsuväelläni ja toisella Vargheist -yksikölläni susien linjasta sivuun vetämiin kaaosritareihin. Muuten kumpikin puoli linjastani jatkaa liikettään ja jalkaväki pitää asemansa. Mortis Engine nousee kukkulan päälle hidastaakseen tulevina vuoroina demoniprinssiä jos tarve niin vaatii. Magiavuorolla  parannan ensin Terrorgheistin kärsimän haavan ja nostan lisää zombeja linjaan. Sitten manaan vielä lisää zombeja hidastamaan toista kaaosritariryhmää ja melkein räjäytän Vrykolakaksen avaruuteen, onneksi tuloksena on vain magiavuoron kuivuminen ja yksi haava kenraaliini. Taisteluvuorolla menetän yhden Vargheistin, onnistun kaatamaan kolme kaaosritaria ja ajan jäljelle jääneet pakoon talon taakse. Yritän saada yksikön kiinni, mutta en onnistu ja ratsuväkeni jää pahasti Hellcannonin ja sotakoirien väliin ja Vargheist -yksikkö demoniprinssin eteen.

Genericus käyttää tilaisuutta hyväkseen omalla vuorollaan ja nappaa ritariyksikköni pihtien väliin Hellcannonilla ja koirilla. Demoniprinssi rynnäköi Vargheistit. Pakenevat ritarit onnistuvat Rally-testissä. Muu rintama lähestyy omaani. Magiavuorolla Regeneraatio vielä koskemattomille kaaosritareille, kaiken muun onnistun pysäyttämään. Lähitaistelussa menetän kolme ritaria ja onnistun tappamaan vain yhden koiran. Onnekseni demoniprinssi ei onnistu tuhoamaan Vargheisteja.

KOLMAS VUOROPARI

Lepakkoni rynnäköivät linjojen välistä Hellcannoniin pelatakseen minulle aikaa. Mortis Engine koittaa rynnäköidä demoniprinssiin viedäkseen tältä seuraavan liikevuoron, mutta ei yllä. Jalkaväkeni ottaa takapakkia ja vapaat lentävät yksikköni kiertävät vastustajan linjan taakse. Magiavuorolla manaan lisää zombeja kentällä jo oleviin yksiköihin ja onnistun tappamaan muutaman kaaosmiehen Curse of Years -kirouksella hilpariyksikköön. Ampumisvuorolla Terrorgheist huutaa neljä kaaosritaria pois kentän keskeltä. Taisteluvuorolla demoniprinssi tuhoaa Vargheistit ja kääntyy kohti Mortis Engineä. Yksi lepakko kuolee taistelussa Hellcannonia vastaan ja ritarini saavat kolme koiraa tapettua.

Genericus rynnäköi omalla vuorollaa Mortis Enginen ja kentän keskelle yksin jääneet kaksi kaaosritaria rynnäköivät esteeksi manatut zombit. Talon taakse paenneet kaaosritarit palaavat nyt taisteluun ja rynnäköivät omat ritarini. Jalkaväki etenee kentän keskellä ja vasemmalla puolella. Magiavuorolla omilta ritareiltani viedään yksi piste Toughnessia, mutta Curse of Yearsin sammuttaminen ei onnistukaan ja kuusi kaaosmiestä kuolee. Taisteluvuorolla menetän viisi ritaria ja kummatkin jäljellä olevat lepakot. Demoniprinssi hajottaa Enginen ja se räjähtäessään Hexwraithini, prinssi jatkaa zombiyksikköni kylkeen. Kaaosritarit saavat muutaman zombin tapettua ikuisuustaistelussaan.

NELJÄS VUOROPARI

Yritän pelastaa ritariyksikköni ja rynnäköin Terrorgheistilla Hellcannonin, lasken että saan huudettua huonollakin heittämisellä ainakin muutaman haavan kanuunaan. Vrykolakas yrittää yksiköineen helppoa rynnäkköä Curse of Yearsin heikentämään hilpariyksikköön, mutta ei yllä. Vargheistit rynnäköivät zombeihin juuttuneet kaaosritarit takaapäin. Magiavuorolla nostan zombeja hidastamaan ja ohjaamaan vasemmalta linjaani lähestyvää jalkaväkiyksikköä. Lihotan myös demoniprinssin kanssa taisteluun joutunutta zombiyksikköä. Cursen pysäyttäminen ei edelleenkään onnistu, ja se vie tällä kertaa viisi kaaosmiestä mukanaan. Ampumisvaiheella heitän katastrofaalisen huonosti Terrorgheistin huudon ja en saa kiljuttua yhtään haavaa Hellcannoniin. Taiteluvuorolla ajan pihteihin puristetut kaaosritarit pakoon ja onnistun zombeilla saamaan ne vielä kiinnikin. Demoniprinssi tuhoaa 18 zombia omissa linjoissani ja toisella puolella kenttää, takalinjojen derbyssä Terrorgheist ottaa kaksi haavaa.

Koska en omalla vuorollani päässyt kiinni heikentyneeseen hilpariyksikköön, pääsee se nyt vapaasti rynnäköimään zombini ja auttamaan demoniprinssiä. Toinen jalkaväkiyksikkö rynnäköi tielleen hidasteeksi nousseen, pienen zombiyksikön. Magiavuorolla hilpariyksikön rippeet saavat yhden lisäpisteen Toughnessia. Curse onnistutaan vihdoinkin poistamaan. Taisteluvuoron jälkeen Terrorgheistilla on jäljellä enää yksi haava. Hidasteeksi nostamani zombiyksikkö tuhoutuu kokonaan ja BSB yksikkönsä kanssa kääntyy kohti luurankoyksikköjäni. Demoniprinssi ja hilparit tuhoavat 23 zombia.

VIIDES VUOROPARI

Nyt on otettava riskejä, jos meinaan pelata voitosta. Vrykolakas yksikköineen rynnäköi zombeihin juuttuneen hilpariyksikön kylkeen. Vargheistit rynnäköivät Hellcannonin kylkeen ostaakseen minulle lisäaikaa. Magian tuulista heitän tuplaykköset ja pelin tärkein magiavuoro jää käytännössä pelaamatta. Koko peli on nyt auki kaaosarmeijalle. Ampumisvaiheella huuto ei pure edelleenkään Hellcannoniin. Lähitaistelussa demoniprinssi ja hilparit saavat tuhottua zombiyksikön rippeet ja Vrykolakas epäonnistuu totaalisesti, eikä saa aikaan mitään. Hilparit pääsevät tekemään Combat Reformin ja kääntyvät kohtaamaan Vrykolakaksen ja luurangot. Toisaalla saan tehtyä Hellcannoniin yhden haavan ja Vargheistien tuoman lisäponnen avulla saan ajettua takalinjojen derbyyn osaalistuneen yksinäisen kaaosritarit pakoon ja ulos kentältä.

Genericus Demonicus tekee omalla vuorollaan yhteisrynnäkön toisen jalkaväkiyksikön kanssa koskemattomaan luurankoyksikkööni. Magiavuorolla Genericus painaa läpi Regeneraation hilpareille. Taisteluvuorolla takalinjojen derbyssä menetän yhden Vargheistin ja teen yhden haavan Hellcannoniin. Sen sijaan yhteisrynnäkön tuloksena 28 luurankoa tuhoutuu. Nyt Vrykolakas saa jo muutaman kaaosmiehen surmattua, mutta jäljelle jäävät hilparimiehet eivät pakene taistelusta.

KUUDES VUOROPARI

Viimeisellä vuorolla ei paljon liikuta, kun melkein kaikki mitä armeijastani on jäljellä on lähitaistelussa. Ainokaista vapaata zombiyksikköäni en halua viedä mihinkään taisteluista tuomaan lisäapua vastustajalleni. Magiavuorolla nostan luurankoja takaisin kumpaankin yksikköön. Vrykolakas loitsii omaan yksikköönsä Hellish Vigourin. Ampumisvaiheella huuto ei edelleenkään pure Hellcannoniin. Taisteluvuorolla saan vihdoinkin hilparit tuhottua kokonaan. Takalinjojen derby ratkeaa ikävästi Hellcannonin voittoon ja kaikki yksikköni sulavat sieltä pois. Demoniprinssi, BSB ja jäljellä oleva kaaosmiesyksikkö tuhoavat yksissä tuumin luurankoni ja von Hammerwurstkin joutuu antamaan periksi. Voitokkaat kaaoksen kätyrit kääntyvät taisteluvuoron päätteeksi kohti Vrykolakaksen yksikön pahaaaavistamattomia häntäluita.

Tasoittavalla kaikki vapaat kaaosyksiköt rynnäköivät takaapäin Vrykolakaksen yksikön. Magiavuorolla Regeneraatio kaaosmiehille ja kaksi pistettä Toughnessia pois luurangoiltani. Ampumisvuorolla Hellcannonilla ei ole enää kohteita. Taisteluvuorolla luurankoja kaatuu kuin heinää, mutta ei tarpeeksi pisteiden irrottamiseksi yksiköstä.

LOPPUTULOS

Pelin lopussa minulla on kentällä vain yhdet luurangot ja itse Vrykolakas. Genericuksella itsensä lisäksi BSB, koskematon jalkaväkiyksikkö ja Hellcannon. Vrykolakaksen saldo on 1165 voittopistettä ja Genericuksen 1941 voittopistettä. Lopputuloksena siis 15 - 5 voitto Genericukselle 776 voittopisteen erotuksella!

JÄLKIPELIT

Tiukka ja mukava peli lähtökohtaisesti vahvempaa listaa vastaan. Kunnon vääntöä! En pitäytynyt alkuperäisessä suunnitelmassani, vaan lähdin hakemaan pisteitä, aloitin pelin oikean laidan vyöryttämisellä, otin riskejä ja tämä tietysti kostautui. Lisäksi noppa vei minulta viimeiset kolme vuoroa, kun poikkeuksetta kaikki mitä yritin epäonnistui helposta huudosta tai rynnäköstä kokonaiseen magiavaiheeseen. Pahimmalla tavalla riskinotto levähti silmilleni, kun työnsin yksikön toisensa jälkeen takalinjojen derbyyn. Koko sekopäisyys maksoi minulle lopulta nopeasti laskettuna 876 voittopistettä, puhumattakaan siitä miten se kertautui muualla pelikentällä.

Genericus tuli suoraviivaisesti päälle ja heitti varsinkin kaikilla magiavuoroillaan todella hyvin, eikä hassannut ainoatakaan paikkaa kerätä pisteitä virheistäni tai nopan suomista tilaisuuksista. Olisin toivonut edes yhtä Miscastia inhalle Genericukselle, mutta sellainen jäi harmikseni näkemättä! Kenties suurin moraalinen tappio minulle oli kuitenkin von Hammerwurstin ja yksikkönsä nöyryytys viimeisillä vuoroilla lähitaistelussa. Toisaalta, mitä kukaan tuollaiselle julmalle demoniprinssille voi tehdä? Tulen seuraamaan tulevina viikkoina innolla kun muutkin liigassa pelaavat yrittävät, kukin vuorollaan!

Omasta armeijastani opin paljon uutta. Magia on elintärkeä voima epäkuolleille. Itse asiassa koko pelini kaatui magiavuorolla! Minua hieman hirvittää ajatus siitä, että olen listassani satsannut magiaan aivan liian vähän. Samoin yksiköiden hitaus hirvittää. Deployment Phase ja pelin ensimmäiset vuorot pitää pelata todella hyvin ja harkitusti, muuten homma hyytyy alkuunsa. Yllättävää oli myös se, kuinka kertakaikkisen surkeita yksikköni olivat lähitaistelussa. Tulevissa liigapeleissä tietysti puolellani on se etu, että vastustajat eivät ole jokaisessa pelissä kaaosmiehiä. Yritä nyt siinä sitten suoriutua lähitaistelussa!

Oli miten oli, olen tyytyväinen. Hyvä pelinavaus liigassa! Paljon jäi hampaankoloon, paljon on opittavaa ja kunnia kertakaikkiaan menetetty. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan taisteluja Swedlandin mailla ja paikallisliigassa! Seuravaaksi onkin luvassa oikein erityisraportti, kun toisella liigakierroksella von Hammerwurst mestarinsa Vrykolakaksen kanssa kohtaa inhottavat Christopherit ja heidän noitakeinonsa!

VAALEANPUNAISTA JA KIMMELTÄVÄÄ USVASAVUA

Siinä oli tullut pari virhearviota. Pari muuttujaa, niin sanotusti. Fritz Ludvig von Hammerwurst oli uljaasti, luurankosoturiensa ympäröimänä syöksynyt päin kaaosmiesten rintamaa ja haastanut saman tien montakin näistä kaksintaisteluun, kerralla tietenkin. Hän oli pyörinyt miekkansa kanssa kuin myrskytuuli ja tullut siinä samalla silponeeksi monia luurankosotureistaan, kaaosmiehiä ei ainoatakaan. Pian hän oli törmännyt johonkin suureen ja limaiseen ja saanut kärpäsiä suuhunsa ja silmiinsä ja tajunnut jonkin olevan pielessä. Enempää en tohdi kirjoittaa. No, sanomattakin selvää, että häntä oli nöyryytetty. Vaaleanpunaisena, kimmeltävänä, verenhohtoisena pilvenä, leppakojen ympäröimänä, hän oli joutunut lentämään pakoon, epäonnistuneena ja lyötynä, leijailemaan takaisin mestarinsa luo. Menisi viikkokausia, olisi suoritettava monituisia monimutkaisia rituaaleja, ennen kuin hän saisi fyysisen ruumiinsa takaisin. Oli miten oli, yksi asia oli varma: tämä sai luvan olla viimeinen kerta. Häntä ei kertakaikkiaan nöyryytettäisi enää. Ei kertakaikkiaan nöyryytettäisi.