Kings of War - ensitestin tunnelmia

Kuulumisia

Hei kaikille! Cabal Ostiumin toiminta on ollut omalta osaltani jäissä. Kaikki meitä seuraavat tuntevat varmasti Warhammerin  fantasiaosaston kohtalon kuluneelta puolelta vuodelta. Sitä tuskin on tarve kerrata sen enempää. Sanotaankin vain, että jos ihmiset ympäri maailman ovat tutkineet uusia alueita ja pohtineet tulevaisuuttaan figuilun parissa, olemme tehneet sitä myös me.

Ruotsalaiskoalition Ninth Age on Kings of Warin kera ennustettu varmimmiksi fantasiasotapelien airuiksi, ja turha väittää etteivätkö Cabal Ostiumin johtavat kenraalit tutustuisi tarkasti molempiin vaihtoehtoihin – saati pitäisi silmiään auki muillekin vaihtoehdoille!

Yhdeksättä aikaa onkin testailtu Joensuussa liigamuotoisesti hyvin vapaalla ja kokeellisella otteella betan syövereissä tämä syksy, mutta aika oli myös ottaa kokeeksi Kings of War.

Peliarvosteluja ja mielipiteitä on internet pullollaan, ja säännötkin löytyvät ilmaiseksi (muutamia yksityiskohtia, kuten taikaesineitä, vailla) Manticin kotisivuilta ilmaiseksi.

http://www.manticgames.com/free-rules.html

Itselläni on nyt ensimmäinen peli alla, ja ajattelin korkata muutamat sisäisen tutkimuksen tulokset ihmisten ilmoille (kun en heti uusintaotteluakaan pääse ottamaan!).

Armeijan rakennus

Tässä jokin pieni jokin sisälläni vavahti ensimmäisenä. Ihan vain tätä ensimmäistä peliä ajatellen kaivauduin varaston syövereihin, ja löysin etsimäni vanhat regimenttialustat. Noita kasiedikassa käyttämiäni metallisia ei ollut ensinkään tarpeeksi, ja ne eivät olleet niitä juuri sopivan kokoisia 5x2 tai 5x4 kokoisia muovisia läpysköitä.

Samalla törmäsin laatikkokaupalla pieniin Emporen jalkamiehiin, jotka ovat vain unohtuneet laatikoihin ja varastoon käytön puutteesta. 50 maalattua miekkamiestä, 30 keihäsmiestä, kunnostettuna ehkä 100 miestä nostoväkeä erilaisin asein ja varustein. Koko keskeneräinen Cult of Ulric projektini, sisältäen runsaat 20 Teutogenin kaartilaista.

Ja nyt voisin vain kirjoittaa armeijalistaani, että otan näitä 20 kokoisia yksiköitä. Vaikka kourallisen. Eikä armeijani siltikään tuntunut täyttyvän.

Paluu on kuin nuoruuteen, jolloin armeija ei oikeasti tuntunut valmistuvan ikinä. Jos haluaisin nämä kaikki figut pelikuntoon, saisi sen eteen oikeasti puuhata ja tehdä töitä. Ja ihan huvikseen.

Ensimmäiseen listaani otin yhden horden (koska olin saanut Korppikaartin viimein maaleihin), muutamia regimenttejä erilaisia jalkamiehiä, kaksi isoa boksia ritareita (kyllä, niitä löytyi laatikoista), pari mortaria (en muista milloin viimeksi olen näitä käyttänyt), sekä kaikkia erimuotoisia ampuvia troop-yksiköitä. Sankareiksi yritys maksimoida Inspiring kolmella ratsastavalla sankarilla. Ensimmäistä kertaa miesmuistiin jätin griffonini kotiin.

Ja kaikki yksiköt näyttivät paperilla suunnilleen yhtä vahvoilta kuin muidenkin armeijoiden vastaavat laatikot.

Pelin kulku

Vastaani asettui kovin eliitti haltia-armeija (vastuksesta kiitos Sotavasaran Gilaelinille) lohikäärmeineen ja buustattuine ampumisineen. Kaikki sankarit maksoivat hunajaa, mutta regeneroivat, johtivat joukkoja ja löivät samaan aikaan kuin rekka.

Ja vaikka periaatteessa sain armeijaani vastaavankaltaisia yksiköitä kuin haltioilla, pelasi vasta-armeija aivan eri peliä. Kun eliittistatus (re-rollit kaikkiin ykkösen osumisheittoihin sekä lähiksessä, että ampumisessa) ei ole vain harvoille ja valituille rajattuna, on kaikkien yksiköiden tasainen toimintateho taattu. Ja vaikka minulla oli yksiköitä kourallinen enemmän, ja koviakin, en ensimmäisessä pelissä kovasta pohtimisesta huolimatta päässyt liikkeelläni yliasemaan.

Vaikka peliä mainostetaan nopeana, meni meillä tästä huolimatta kolme tuntia itse peliin (ja kolme varttia kamoihin pelin molemmin puolin). Ampumis- ja lähisvaiheet rullataan läpi nopsaan, mutta siinä missä näissä on päästy minimiin, kestää elintärkeä liikevaihe tätäkin pidempään. Sitä sai venkslata ja pohtia puolin ja toisin omia valintojaan, ja vaikka hieromista ja hitsaamista ei olisikaan ollut juuri tavallista ensipeliä enempää, on sopivalla herrasmiesotteella suoritettuna kaverilla odotettavaa vastustajan liikevaiheen aikana jonkin verran. Varatkaa siis kahvia tai itsellenne sopivia virvokkeita matkaan.

Lopulta lohikäärme rullasi ritareihini, puumies asteli toisen ritariboksin eteen, ja kun muu armeijani oli yksiköiden liiallisen määrän takia vähän jumissa keskenään laidalla, ei noihin eliittiyksiköihin päässyt lopulta tekemään haavoja.

Ja tässä pelissä on tarve päästä heittämään noppaa. Charge on elinehto. Ja oma varsinkin ennen kaveria. Ilman chargea ei saa lyöntejä, ja hurjasti lyövä boksi voi rampauttaa jopa ritarirykmentin kertalaakista wavered-tilaan, jolloin vastahyökkäys ei enää onnistukaan.

Ja siinä missä jokainen haltiayksikkö (tai örkki) lyö varmasti ja lujaa, joutuvat kurjat ihmiset maksamaan rajoitetuista kyvyistä, vaikka niitä teoriassa armeijaan saakin.

Maasto

Maastosäännöt ovat melkein liiankin pelkistetyt sääntökirjassa, mutta niiden vaikutus itse peliin on aika hurja. Kun on jo kerran tottunut siihen, että metsistä näkee läpi, on vähän kimuranttia totutella uudestaan siihen, että näkökenttä katkeaa kentällä tätä nykyä puolet herkemmin.

Yksiköitä vai sankareita

Yksittäiset, ja kovaa lyövät jutut löytyvät yhäkin mörköosastolta. Ja möröt ovat hurjia vekottimia. Puumies murjoi ritareitani 2+ woundauksilla matalaksi seitsemällä iskullaan, ja kymmenen kertaa hujauttava lohikäärme eliitille varatuilla uusintaheitoilla murhasi tylysti melkein mitä vain jos ei yhdessä, niin kahdessa vuorossa.

Toisaalta buustattu yksikkö jalkaväkeäkin (taikaesinein varustettu haltiakaarti, tai hurja horde hilparimiehiä) saattaa hujauttaa läpi regimentistä tai toisesta kertaheitolla. Mutta yksittäinen elukka mahtuu pienempään tilaan, lyö jos ei yhtä monta kertaa, sitäkin voimakkaammin, ja omaa aika uljaat määrät hermoja.

Varsinkin lentävä lohikäärme oli, vaikkakin kallis, vaikea saada alas, kun regeneraatio ja parannusloitsut pitivät huolen siitä, ettei ampumisellakaan sitä saanut heikennettyä tarpeeksi.

Sotakoneista sen verta, että ne ovat voimakkaita, mutta hirmuisen epävarmoja. Olisinko kuitenkin ottanut mieluummin 180 pisteen edestä liikkuvampaa mörmöä? Ehkä, näin jälkeen päin mietittynä.

Toisaalta näen teoriassa hyödyt myös monesta regimentistä ja troopeista kentällä, ja tämä lähestymistapa vaikuttaa ehkä nimenomaan siltä vaativammalta kuin isoimpien lyöjien tarjoaminen kentille. Aika näyttää mikä on paras vaihtoehto.

Lopuksi

No, Grandbelos kärsi murskatappion, mutta nopista ei auta etsiä vikoja. Vain yhden taistelukierroksen wiffasin aivan tyystin (16 lyöntiä ritareista puumieheen, 3+ osuma ja 3+ woundit, vicious – kolme haavaa sisään), ja loput taistelusta menikin siinä, että en tahtonut mistään löytää rynnäkkölinjoja oikeisiin kohteisiin – tai yhtään mihinkään! Pienempi liike kuin koko vastapuolen armeijalla on valtava miinus, vaikka sitä kompensoisikin useammilla yksiköillä kentällä.

Onko tämä nyt sitten hauskempaa kuin 9th Age? Vastaus on, etten tiedä. Molempien fokus ja tyyli ovat todella, todella erilaisia. Siinä missä Kings of Warin tiimellyksessä voi fiilistellä kenraalinteltan tunnelmia ja leikkiä uudelleen elävänsä HOMMIII:a, on 9th Agella kuitenkin hyvä ote pieneen ja yksityiskohtaiseen, aivan kuten Warhammerillakin oli kahdeksannessa sääntölaitoksessaan (siinä loppupuolella). Jos pääsee yli siitä, että 9th Agessa ei ole tarkoituskaan tuuppia niitä vaniljan makuisia jalkabokseja kentällä, vaan kirmata rajakahakoissa mitä fantastisempien mörmöjen kimppuun yksittäisin hahmoin ja pienin yksiköin, on sekin erinomaista ajanvietettä.

Ostin arpomisen jälkeen kuitenkin sääntökirjan, ja mietin päässäni vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

• Kuinka saan armeijani kuljetettua ja kasattua helpommin Kings of War mielessä?
• Saanko esimerkiksi paikalliselta ammattikoululta tilattua kokoon leikattua peltilevyä lisämagnetisointia ajatellen?
• Mistä löydän aikaa tämän pelin pelaamiseen?

Viimeiseen: oikeesti, mistä?

-Peetu ”Rune” M.