Cristopherien Nousu - Osa IIb - Lehtori Holt vs. Grandbelos

Trumpetit soivat aamun ensisäteissä. Hämärää ja usvaista. Kylmää ja märkää. Sekasortoa ja kysymyksiä. Vihollinen oli ehtinyt heidän edelleen. Takavartio oli törmännyt Ostermarkin tunnustelijoihin yön viimeisinä tunteina, ja viesti ehtinyt viimehetkessä Grandbeloksen leiriin. Käskyt, määräykset ja rutiini ottivat vallan, ja pysähdys oli ohi. Taistelu elämästä ja kuolemasta oli jälleen alkamassa.

Taistelua edeltävä ilta ja yö olivat molemmille kenraaleille pitkät. Toinen valvoi yötä myöten taistelun kulusta hermoillen. Toinen vähemmän. Grandbeloksen leirissä virtasi edellisenä yönä viini. Yö venyi ja venyi, ja aamun sarastaessa Grandbeloksen leiri - joka oli varustautunut päivän taisteluun - heräsi hälytykseen. Ostermarkin joukot olivat pimeyden turvin hiipineet Grandbeloksen leirin edustalle.

Ja kaikkihan oli tietysti aivan sekaisin. Aamun kajastaessa Ostermarkin joukot olivat ajautuneet erilleen yön pimeydessä, ja Grandbeloksen ritarit rituaalein nostettujen apuvoiminensa kera saivat häthätää kasattua jonkinlaisen taistelurintaman tapaisen. Felix ja Daisy olivat pitäneet nopean pikapalaverin, ja heidän ensisijainen tehtävänsä olisi tässä tapauksessa vain pidätellä vihollista tarpeeksi pitkään leirin purkamiseksi ja huoltolinjojen pelastamiseksi.

Tie takaisin etelään oli tukossa. Ainut reitti pakoon oli pohjoiseen, aina vain syvemmälle Swedlandin maille.

ALKUASETELMA

Dawn Attack -skenaariossa Grandbelos joutui asettelemaan armeijansa ensin. Vasemmalle laidalle joutuivat Rosetten aave, molemmat koirayksiköt ja toiset aavelaumat. Epäkuolleen jaoston harmiksi Daisy eksyi oikealle laidalle kukkulan taakse ritarien sekaan. Onneksi yksi aavelauma pääsi myös johtajansa tueksi. Ritarit pitivät huolta oikeasta laidasta, ja keskustaa pitivät hallinnassaan ampuminen ja lentävät sankarini.

Ostermarkin kaikki ampuminen keskittyi oikealle laidalleni talon taakse ja luo. Ritarit ja hilparimiehet asettuivat keskelle hurricanumin kanssa, ja vasemmalleni mätkähtivät jylhään yksinäisyyteensä tankki ja Holt vaununsa kanssa.

Ajattelin saavani tankin ja paavivaunun nalkkiin aaveillani, ja pidäteltyä näitä aaveiden saapumiseen asti koirilla. Ampumisen pitäisi tehdä hyvää jälkeä vastustajien linjoissa jos ne ajaisivat päälle. Ainut dilemmani olikin oikea laita - lähtisinkö mäen takaa uhkaamaan ritareita ja ampumista, vai jäänkö demigriipeillä ja lentäjilläni kukkulan taa odottamaan?

TAISTELU

Päätin ensin edetä demigriipeillä, ja tajusin heti sen olleen virhe. Mietin seuraavaksi että lähdenkö runsaasti antamaan tykille lisää kohteita lentäjilläni että edes osa pääsisi lopulta perille joukoistani. Päätin epähuomioissani edetä puolilla yksiköistä ja pitää lentäjäni metsän takana - kuinka suuri virhe se olikaan!

Onneksi griipeilläni oli onnea ja tykinkuula jäi lyhyeksi. Blasteri näki talon takaa mutta oli coverissa - loitsujen kanssa se teki kaksi haavaa sisään. Huokaisin helpotuksesta, mutta rintama oli kaikesta huolimatta huonossa jamassa.

Vasemmalla aaveeni ryntäsivät Rosetten johdolla täysillä eteenpäin, ja koirat ryntäsivät pidättelemään paavivaunua ja tankkia. Koirat saivat naurettavan helpon rynnäkön Holtin kylkeen, mutta metsä jonka läpi ne punkivat paljastuikin myrkkymetsäksi. Kolme ykköstä myöhemmin koiristani oli enää kaksi jäljellä. Se siitä suunnitelmasta. Aleksin huonolla noppatuurilla yksi jäisi henkiin ja voittaisin, yhtään paremmalla molemmat saataisiin hengiltä ja vaunu olisi valmis toimimaan taas. En uskaltanut edetäkään pistoliereilla hilparien kylkeen ja sieltä toivottavasti haastamaan ritarien rearia ja helblasteria, sillä hyvällä todennäköisyydellä Holt olisi valmiina estämään heitä. Yksikin koira enemmän olisi pakosta pidellyt lehtoria kiinni tarvittavan ajan.

Aaveeni keskellä kenttää punkivat demigriippien eteen (jotka eivät vastoin toiveitani olleetkaan lähteneet etenemään) jotta saatoin siirtyä haastamaan koko lähitaistelevalla osastollani Aleksin eteneviä ritareita.

Tässä vaiheessa aloin tehdä virheitä enemmän, ja Aleksin noppatuuri alkoi kärsiä enemmän. Tavallaan ne tasapainottivat toisiaan, tavallaan se oli melko epäreilua. Aleksin velho räjäytti itsensä ritariyksikkönsä buffeihin jotka olivat rynnäköineet omia ritareitani kohti. Tein aloittelijavirheitä ja laskin kaiken väärin - tietenkään ritarini eivät voisi hexattuina pitää buffattua vastaavaa yksikköä vastaan kun ne chargaavat. Aleksin tykistö feilasi (vaikka Vulhart räjäytettiinkin taivaalta kun vein sen helblasterin eteen - taas kerran virhe) ja demigriippini olivat yhä hengissä.

Zombiesummonini olivat lukuisat ja moninaiset. Niiden sijoittelu taasen joka vaiheessa heikkoa. Summonoin niitä lopulta hilparimiesten eteen, jotka saivat niistä lisää nopeampia chargeja, joiden eteen piti taas summonoida zombieita. Yksikään summonoimani zombieyksikkö ei oikeasti pitänyt ketään (paitsi aivan lopussa) vaan lähinnä räjähtelivät chargaavien yksiköiden edessä ja antoivat lisää vauhtia Aleksille.

Sain pisteitäkin tosin. Curse of Years murhasi Purppura-auringon ritarit melkein viimeiseen mieheen kun Aleksi unohti omalla vuorollaan dispellata loitsun. Felix griffoninsa kanssa siivosi yksikön jämät ja BSB:n. Hevonen hevosesta - tosin shakkivaihdot eivät taida olla ihan yhtä pitäviä Warhammerissa.

Möhmäilin juttuja ja Aleksi möhmäili vastaan ja yritin jallittaa häntä ja möhmäsin taas, ja Aleksi möhmäsi tätä vasten. Nopat pyörivät villisti ja minä en onnistunut kolmessa 8+ chargessa putkeen, ja Aleksi ei onnistunut 9+ overrunissa Steel Standardin kanssa. Nämä johtivat siihen että tankki ja Holtin vaunu pääsivät viimein zombieinfestoituneihin linjoihini kiinni, ja itse pääsin ampumaan yhtä vaille kaikki demigriipit pois. Hilparit ja muu osuus Ostermarkin armeijasta pysähtyivät zombievalleihin, ja itseltäni katosi sotakoneisto.

Griippini kuoli johonkin tulitukseen, aavejoukkio keskellä kenttää sai viimein hurricanumin breikattua ja nappasi linjoista hätää kärsivän insinöörin ja blasterin, Aleksin viimeinen demigriippi survottiin maanrakoon kun omat griippini törmäsivät sen selustaan, ja pöly laskeutui pian tämän jälkeen.

LOPPUTULOS JA MITÄ TÄSTÄ OPIMME

Suurimmat omat virheeni olivat päättämättömyys oikean laidan kanssa (olisi pitänyt istua kukkulan takana odottamassa ja olla lähtemättä ensinkään etenemään), ja tämän virheen jälkeen huonot sijoittelut zombieni kanssa (summonit olivat huonoissa paikoissa ja enemmän estivät omaa ampumistani kuin Aleksin etenemistä - esimerkiksi yksikkö zombieita ritarieni edessä eikä takana olisi antanut minulle combochargen kakkos/kolmosvuorolla). Melkein menetin oikean laitani puolivillaiseen etenemiseen. Jos ei ole suunnitelmaa tai tarvetta tehdä jotain, ei sitä kannata huvikseen tehdä.

Aleksin virheet kasaantuivat loppupuolelle peliä, ja olivat ehkä enemmän vahinkoja kuin taktisia virheitä. Hän teki oikein edetessään varovasti koska tiesi että täyslaidallinen eteenpäinmenomomenttia antaisi minulle vastapalloliikkeeseen paljon pontta.

Lopulta sain raavittua itselleni vain 9-11 häviön. Käytännössä tasapeli. Ei voi kuin olla tyytyväinen kaiken sen möhmäilyn jälkeen. Armeija on uusi enkä kerennyt testipelata sitä ennen liigaa. Tässä sitä testiä sitten.

Hevonen oli väsynyt, ja aisti myös ratsastajansa väsymyksen. Daisy Cristopher nuokkui ratsunsa selässä. He eivät olleet viimeisiä, mutta viimeisten joukossa. Kahakoita käytiin vielä heidän takanaan. Iltapäivän hiljaisuus ja seesteisyys oli raastavaa ja tuntui valheelliselta aamun taistelun ja päivän pakomatkan jälkeen. Hän oli uuvuksissa. Hän ja Lily olivat laittaneet uudet oppinsa käyttöön enemmän kuin koskaan ennen, ja heitä oli koeteltu. Mutta millainen voima heissä olikaan. Miten he eivät olleet koskaan aiemmin tutkineet magian tätä puolta aiemmin? Ei vain heidän oman henkensä, mutta myös muiden hengen pelastamiseksi. Heidät oli ajettu pakosalle, kyllä, mutta koskaan ennen heidän tappionsa taistelun jälkeen eivät olleet olleet näin pienet. Jokainen ansa ja jokainen rituaali jonka hän ja Lily olivat asettaneet heidän takaa-ajajilleen olisi kuolettava, ja he olisivat pian Holtin ja Nicolauksen saavuttamattomissa. Ja Swedlandin metsissä ja soilla heidän jäljittämisensä olisi mahdotonta. He olivat kuivilla. Ei, Daisy ei ajatellut että turvassa. Heidän suuntansa oli Swedland. Eikä siellä kukaan ollut turvassa.