Remembering Swedland / Grandbelos / 5. Kierros / Raportti

Remembering Swedland

Joensuun Warhammer-liiga

Kevät 2014

Kierros 5/5

Loitsulaulaja Alinar vs. Noitarouva Daisy Cristopher
Olli "Orcs are da best" Turunen vs. Peetu "Rune" Makkonen

Suo haisi.

Rämeestä nousevat usvat saivat aurinkoisen päivänkin näyttämään savuiselta ja tunkkaiselta. Daisy Cristopher istui kannolla jalat tiukasti liejussa, kaavun laskos märkänä ja olo kaikin puolin kurjana. Hän tappoi aikaa. Leiri oli vielä pystyttämättä ja Grandbeloksen mukanaan perinteisesti raahaama vartiopönikkä asettamatta. Daisy oli antanut suunnitteluvaltuudet Conradille.

Hoitakoot. Daisylla oli tylsää, ja koko reissu oli mennyt muutenkin ikävästi.

Harvaoksaisessa männyssä rämeen toisella puolen kahahti taas. Daisy kohotti leveälierisen suippohattunsa reunaa, nosti sormensa, tähtäsi huolella ja napsautti sormiaan. Puu räjähti liekehtiviksi kappaleiksi uljaana tulipallona. Daisy seurasi hetken räjähdyksestä lentävää, kärventynyttä oravanruumista kun se viipotti ilmassa ja katosi rämeeseen. Hän katkaisi taas oksan läheltään ja tökkäsi sen liejuun toveriensa seuraksi.

Häntä kutsui raakkuva ääni pitkospuiden toisesta päästä. Lily Cristopher raahusti mustassa, ryvettyneessä kaavussaan kohti siskoaan.

”Sinun olisi paras varmaan tulla. Leiriä kohti on kuulemma matkaamassa haltioita.”

”Aelan? Mitä, taasko? Eikö se ryökäle nöyryyttänyt meitä jo tarpeeksi. Kehotti hienovaraisesti poistumaan vähin äänin kotia kohti, ja jumalten nimeen minä myönnyin lopulta. Mitä sillä prinssinkuvatuksella on enää minulle asiaa? Luulisi sen rotjakkeen olevan kiireessä kantapäitään myöten sotimassa Mustien Paskiaisten tai niiden vaeltavien luukasojen kanssa.”

Lily ei malttanut olla hymyilemättä. Se oli viekasta, rumaa ja julmaa hymyä. Sellaista joka nousee vain sellaisen kasvoille joka tietää miten riemukasta on tutkia koiravauvojen sisäistä elämää. Ei siis sielun sisäistä. Ruumiin sisäistä.

”Ei se ollut Aelan. Nämä nimenomaiset nähtiin tanssahtelemassa kukkakedoilla tässä lähettyvillä. Miekat käsissä, toki, mutta kirmailivatpa siitä huolimatta.”

Ja Daisyn päivä parani huomattavia määriä juuri tuolla hetkellä. Hän nosti etusormensa suunsa eteen, ja puhalsi savuhattaran tuuleen. Se sekoittui tosin rämeestä nousevaan tunkkaiseen kaasuun, mutta ele oli silti tärkeä.

Armeijalistat ja asettelu

Armeijalistat löytyvät aiemmasta julkaisusta (2.5.2014), sekä hieman pohdintoja niistä. Olin keskittynyt kuitenkin lähinnä miettimään mitä itse teen yksiköilläni, enkä osannut sanoa mitä kaikkea vastustaja tekee yksiköillään.

Molemmat jalosyntyiset altterit vaikuttivat pelin alussa täsmälleen armeijaani vastaan suunnitelluilta – Amdarin panssarinläpäisevät neljä laukausta vuorossa näyttivät todella, todella vaarallisilta! Lisäksi tuliwardi poisti minulta mahdollisuuden tuhota haltian magialla. Maedrhos Kuolematon tosiaan vaikutti siltä – 2+ wardi viimeistä woundia vastaan näytti todella raivostuttavalta, ja toimi kuulemma myös tykinkuulia vastaan.

En pystynyt käytännössä vaikuttamaan vastustajani asetteluun mitenkään, joten tyydyin tekemään hajanaisen linjaston jotta haltiat eivät pääsisi pyörimään niin helposti kylkiini. Boriksen johtaman tykistön toivoin tuhoavan – tai ainakin hidastavan – heitä vastaan hyökkäävää alteria (kuka hän sitten olisikaan), Krausengarden lähetin keskeltä kenttää sillä tuo yksikkö vaikutti parhaalta haltioita vastaan, ja ritarit päätyivät tukemaan sivustoja. Wulfhartin lähetin oikealle laidalle haastamaan chaffia.

Haltiat vastasivat asettamalla molemmat lordilatterit tykkejäni vastaan (miksikäs ei) ja jakamalla salokaartinsa pitkin kenttää. Varauduin ottamaan Krausengardella tuhat nuolta vastaan, mutta siinähän se olisi pois muista yksiköistä.

Keskellä kenttää möllöttävä maaginen kehä tarjosi MR (2):n 6” päässä oleville, ja haltiat tuntuivat hihkuvan riemusta. Tiukkaa apua tulipalloja vastaan. Haltiat tutkivat myös oman laitansa metsät, ja molemmat yllättivät tiuhalla sienikasvustollaan.

Sain pääpiirteittäin valita loitsuni, ja tyydyin kolmen tulipallon lisäksi Flaming Cageen, Piercing Bolteihin (ei siellä parempaakaan sinällään ollut) ja Burning Cloakiin. Burning Headin paniikkitestit tuskin vaikuttaisivat haltioita vastaan, mutta Burning Blades of Aiban olisi saattanut ollakin hyödyllinen.

Alinar sai itselleen Wyssan’s Wildformin ja Curse of Anraheirin. Tari pääsi valitsemaan Amber Spearin ja Savage Beast of Horroksen. Amber Spear ei yllättänyt, mutta ymmärsin vasta tässä välissä miten raakoja Alterit saattaisivatkaan olla. Ja varmasti olisivat.

Magiapuolustuskin oli kohdillaan – jokainen kolmen tai usemman nopan castaus antaisi ylimääräisen dispel-nopan haltioille! Onneksi pyrin loitsimaan suurimman osan loitsuistani yhdellä tai kahdella nopalla, mutta siitä huolimatta bonus vaikutti todella raa’alta.

Grandbeloksella ei kulunut liikaa aikaa asetteluun joten noppabonuksien avulla keisarikunta sai ensimmäisen vuoron.

 

Kierros 1

Daisy Cristopherin johtama Krausengarde eteni pikamarssia eteenpäin saadakseen kaiken hyödyn irti ensimmäisen vuoron magiasta. Salokaartia oli harvennettava. Tämä tietysti asetti velhot alttiiksi tienvahtijoiden hyökkäykselle ja assasinaatioyritykselle, mutta Grandbeloksen noidat on tehty sen verta vahvasta valuraudasta etten pelännyt kenraalini kuitenkaan menehtyvän. Ritarit etenivät verkkaan rinnalle ja demigriipit marssivat rohkeasti metsään – Villimetsään tietysti! – hätyyttääkseen oikeaa rintamaa. Tottakai villi orava hyppäsi yhden griipin silmään ja sokaisi tämän, ja villit oksat raapivat toisen haavan sisään.

Magiassa noidat riehaantuivat. No, magian tuulet puhalsivat tuplakakkoset, mutta sinällään se oli kai vain hyvä asia, sillä yhden ja kahden nopan tulipalloista ei voitaisi dispeloida kuin yksi. Tulipallottelu räjäyttikin Alinarin salokaartin yhteen haltiaan. Metsä syttyi palamaan ja oravat tippuivat puista. Velhokenraali vain jäi vielä uhmaamaan kohtaloaan.

...joka sinetöitiin ampumisvaiheella. Boris laski tuulen suunnan vaihteeksi oikein, korjasi viime hetkellä koneen miehistön räjähdysalttiin ruutiarvion, ja räjäytti maanpinnasta puolen metriä leijuvan velhon kentän toiselta puolelta kappaleiksi. Yksinäinen salonvartija ei ymmärtänyt hypätä kuulan eteen, eikä antanut myöskään tilaa läheisille dryadeille auttaa kenraaliaan. Tässä vaiheessa avasimme viinipullon ja kaadoimme haltioiden lasin täyteen. Toisaalta blasterit eivät halunneet ampua mihinkään ja unohdin rytäkässä luikuttaa outridereillani talon takaa siintävää Maedhros Kuolematonta. Vaan sitä sieti olla tyytyväinen avausvuoroon. Haltioita ohjastava Olli ei ollut aivan yhtä iloinen.

 

Haltiat keräsivät hetken itseään ja ryhtyivät vastatoimiin. Tienvartijat hyökkäsivät Krausengarden kimppuun epätoivoisesti nirhatakseen Daisy Cristopherin kostona. Maedhros luikki outriderieni taakse piiloon heidän tuliluikuiltaan ja valmiina tuhoamaan sotakoneeni. Tari, järkyttyneenä kolleegasiskonsa kohtalosta, siirtyi asemiin seivästääkseen maagisesti koko demigriippilohkon, ja loput haltiat suunnittelivat kostoa muuten vain. Yksi altereista siirtyi Wulfhartin sivustaan uhatakseen oikean laidan blasteria ja brightpuffeja.

Magiassa Tari aloitti kostoiskunsa. Valtava maaginen keihäs seivästi ensimmäisen yksiwoundisen griipin, ja... epäonnistui woundaamaan seuraavaa. Haltiat joivat viiniä.

Amdar laukoi täyslaidallisen demigriippeihin lähikantamalta. Yksi haava. Haltiat joivat viiniä. Maedhros latasi salkullisen taikanuolia jouseensa, heitti HoDAan kolme ykköstä, ja aiheutti lisää viininjuontia kiusallisen hiljaisuuden vallitessa. Outridereista oli vaiheen jälkeen jäljellä kaksi. Demigriippejä nuolitettiin vielä haavan verran, ja olin varma että viimeinen haava toiselta jäljelle jääneeltä griipiltä hoitaa pois metsä. Amdariin oli nimittäin hyökättävä kaikkea vaaraa uhmaten. Villimetsässä ja nuolisateessa ritarit olisivat mennyttä joka tapauksessa.

Tienvalvojat keskittävät niin monta iskua Daisyyn kuin vain saattoivat, ja ottivat kansansa kunniaa piirun verran takaisin sivaltaessaan kaksi haavaa sisään. Au. Krausengarde kuitenkin silpoi tontut kylmästi vastaiskuna. Kerkesin jo elätellä toiveita pursuitista, mutta Grandbeloksen miehet halusivat mielummin jäädä paloittelemaan haltioita siivuiksi.

Tämän katastrofaalisempaa aloitusta ei haltioille voi enää kuvitella.

 

Kierros 2

Mikäpä siinä Grandbeloksella ollessa kun haltiat tuntuvat kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. *ullin keruu mielessä ja kukkarot kovana siis iholle. Ei siinä muukaan auta. Demigriipit lunastivat uhkauksensa ja hyökkäsivät Amdarin kimppuun. Stand and shoot ei tee tietenkään mitään – tietenkään – mutta villimetsä vie ennustetusti viimeisen haavan toiselta griipiltä. Amdar saa kuitenkin painia nyt griippien lipunkantajan kanssa.

Oli muuten melkoisen hyvä ostos tuo Steel Standard. Heitin triplaykköset chargeen aluksi. Missä aineissa noppajumalat olivat tämän pelin ajan?

Krausengarde jatkoi etenemistään, Daisy Cristopher luikki jousiampujiin suojaan pelottavalta lähitaistelulta, ja loput yksiköt siirtyivät parempiin asemiin. Ritarit eivät mahtuneet hyökkäämään vasemman laitani wey watchereihin sillä taikaa hylkivä kivi sattui juuri ikävästi tielle. Omaa tyhmyyttäni. Sinänsä minulla ei ollut toisaalta nyt kiire, vaan saatoin edetä jalkaväelläni ja katsoa tekisivätkö haltiat virheitä.

Tulimyrsky jatkui. Tällä kertaa kohteeksi osuivat kartan GG1. Daisy Cristopherin Immense Fiery Boulder (kyllä, pelasin tulimaagia aikanaan...) jätti kukkulalle kolme haltiaa. Oikeaa laitaani uhitteleva altterikin katosi maan pinnalta jossain välissä. Sietäisin olla ehkä vähemmänkin tyytyväinen. Peli alkoi näyttää melkoiselta kansanmurhalta.

Kun Boris ei ollut enää valvomassa tykin toimintaa, yli-innokkaat lataajat tunkivat piippuun taas kilotolkulla ruutia. Onneksi tykki selvisi vahingoittumatta. Boriksella oli kuitenkin paljon tärkeämpää puuhaa Helblasterin miehiä kaitsemassa, sillä Maedhros vaanii tykkejäni välkkyvän suojakentän kanssa. Pyöreät kymmenen haavaa eivät saaneet kalastettua yhtä ykköstä nopista. Pyyhin hikeä ja pyysin urhealta tykistöltäni anteeksi. He uhrautuisivat suuremman hyvän puolesta.

Amdar säikähti ulvovaa griippiä, epäonnistui pelkotestissään (kuinkapas muutenkaan), wiffasi kaikki iskunsa ja syötiin aamiaiseksi. Griippi kääntyi ottamaan vastaan seuraavat haasteensa. Ja haltiat joivat lisää viiniä.

Haltiat alkoivat vaipua pikkuhiljaa epätoivoon, vaikka muistutinkin jatkuvasti että pahemmastakin on selvitty. Tilanne ei näytä vielä ratkenneelta lainkaan, ja moni yksikköni kestäisi vain vähän haavoja. Vain Krausengardeni näyttää haltioille mahdottomalta korkattavalta.

Sotatanssijat tekivät itsemurharetken sisäpiirin ritareihini toivoen killing blowaavansa mahdollisimman monta.  Dryadit ja toiset sotatanssijat iskivät Krausengardeen kun vielä kerkisivät. Maedhros siirtyi tuhoamaan blasterin.

Sitten alkoi tapahtua taas kummia. Weywatcherit ampuivat pari haavaa ritareihin joissa lipunkantajani Conrad majaili. Re-rollattava paniikkitesti tottakai epäonnistui ja ritarit juoksivat päätä pahkaa villimetsään. Juurikin siihen. Conradin hevonen nyrjäytti yhden nilkoistaan Dangerous Terrainiin. Demigriippi odotetusti poistettin kentältä ampumisen jälkeen.

Taisteluvaihe näytti epäilyttävältä haltioille. Ritareita tosiaan katosi muutama kappale, mutta tanssijoita kaatui vastapallona neljä. He pakenivat ja hölmöyttäni juoksin niiden perässä. Haltioiden nopat eivät sinänsä vakuuta, ja omani näyttävät pyörivät muutamia todella mystisiä valintoja lukuun ottamatta tasaisesti keskiarvoa paremmin. Tai, korkeampia tuloksia, kuten paniikki- ja pelkotestit todistavat. Krausengardekin säikähti karmeasti kirkuvia dryadeja eikä saanut liikoja murhattua. Mutta kilpistivät haarniskoihinsa kyllä viisi kuudesta kokonaisesta haavasta mitä heihin saatiin aikaiseksi. Että jotta – se siitä taistelusta... Dryadit luikkivat karkuun ja tanssijat jäivät kohtaamaan kuolemansa. Nirhasivat edes Dawn Stahlkesselin, jotenka tulipalloja olisi tarjolla tulevaisuudessa kaksi vähemmän.

Kierros 3

Kolmas kierros tunnetaan myös kierroksena kun keisarikunnan törttöilyt alkavat näkyä. Olin olevinaan ovela ja hyökkäsin Wulfhartilla ritareilta paenneisiin tanssijoihin. Menin sitten asioissa eteenpäin liian nopeasti enkä sanonut tekeväni redirectiä siinä paikassa vaan pakotin haltiat juoksemaan lisää Brightpuffeilla. Täydellinen suunnitelmani oli aiheuttaa salovartijoilla paniikki juoksevilla tanssijoilla ja chargeta vielä samalla vuorolla dryadien kylki pegasuksellani. No, selittäessäni suunnitelmaa Ollille tein asiat väärässä järjestyksessä ja löin kämmeneni naamaa vasten. Oikeutetusti.

Loppuvuorolla ei tapahtunut mitään sen ihmeellisempää. Tykkini misfiretti jälleen, eikä onneksi tuhoutunut taaskaan. Conradin harventuneet ritarit järjestäytyivät uudelleen villimetsään, joka hakkasi taas vahinkoa ritarieihin. Tässä vaiheessa Olli laskeskeli että maasto on tehnyt enemmän vahinkoa ritareihini yhteensä kuin hän. Ja vaikka totuus ei taida ihan olla se, niin ei se kaukana ole.

Suunnitelmanihan oli hyökätä Maedhroksen kimppuu metsästä käsin kun hän on kiinni tykissä. Ajattelin loppuun. En. Kuten kohta saamme huomata.

Huomasitte varmaan viime vuoron nerokkaat manööverit sisäpiirin ritareillani? Asemointi oli täydellinen – dryadit olivat kiven takana niin etteivät he pääsisi mitenkään käsiksi ritarien takaosaan, ja kivi oli juuri sopivasti että salovartijoiden ei pitäisi mahtua hyökkäämään ritareiden kylkeen. Paitsi että tilaa oli täsmälleen yhden haltian klipille, kun jätin yksikön millilleen kiven tasalle, enkä esim. milliä sen taakse.

Tottahan haltiat hyökkäsivät ja pakottivat minut pakenemaan kukkuloille. Hyökkäykseni siis hidastui tuonkin virheen vuoksi ratkaisevasti. Olisin voinut testata noppia ja kokeilla selviänkö haltian tappamalla tasapeliin, mutta se vaikutti liian riskialttiilta.

Magia alkoi joutua lontoon kielellä ’stalemate’ tilaan, jossa kumpikaan ei päässyt oikein niskan päälle. Ainut järkevä loitsu haltioille oli kaiken aikaa Amber Spear, jonka sain estettyä joka kerta, ja omat tulipalloni eivät enää irronneet yhden nopan voimin samalla varmuudella kuin aiemmin. Noppatasapaino oli pajon tasaisempi  tässä vaiheessa peliä kun pienistä tuloksista oltiin päästy yli, ja tuplia näkyi vähemmälti taikojen tuulessa.

Brightpuffit loistivat taas: salovartijat hyökkäsivät redirectillä heidän kimppuunsa raunioihin, pistoolichampionin komentamana stand&shoottasivat neljä (4) (quatro) (four) (vier) haltiaa kanveesiin, ja tontut vieläpä epäonnistuivat chargessaan. Jälleen mietimme mitä noppajumalat pössyttelivät kuusisivuisten taivaassa. Sitä tavaraa sietäisi päästä kokeilemaan.

Kierros 4

Törttöilyni alkoi näyttää siltä että – kuten olin ennustanutkin – haltioilla alkoi näyttää olevan realistiset avaimet ainakin tasapeliin, ellei jopa pieneen voittoon. Olin sekoillut sen verta pahoissa paikoissa etten saanut rokotettua haltioita abysmaalisesta noppatuurista läheskään tarpeeksi. Ehkä toisaalta se oli vain oikein ja kohtuullista. Sen verta jäätävältä näytti peli haltioiden osalta.

Loppuvuoroilla Maedhros siivosi kylmästi tykistöni pois ja jäi odottelemaan ritarieni hyökkäystä. Tajusin viime hetkellä ettei siinä olisi mitään järkeä. Haltia tuhoaisi BSB:ni helposti, eikä reso saisi Ld10 haltiaa pakenemaan mitenkään. Yritys oli liian riskialtis. Uhmasin siis metsää ja siirryin taloa kohti katselemaan josko sieltä saisin jotain pisteitä irti, tai edes pidettyä omani. Ja manööverien keskellä villi orava hyppäsi Conradin ratsun kaulavaltimoon ja puri sen auki. Nyt metsät olivat kai tehneet oikeasti enemmän pisteitä haltioille ritareista kuin mitä tontut itse. Hurraa metsät. Ja joku sanoi ettei maastolla ole mitään vaikutusta peleihin tässä editiossa...

Magiassa heittelin hieman loitsuja ja kärvensin viimeiset way watcherit. Nuolet ja ruuti alkoivat vähän loppua kesken, joten ampumisessa ei käynyt sen kummempaa.

Wulfharthan oli tietysti epäonnistuneessa chargessaan aiemmalla vuorolla tipahtanut metsään, ja – kuinka ollakaan – otti dangerous terrainista haavan. Olin jo tottunut tähän. Siitä huolimatta wardancerit saatiin viimein pois laudalta. Brightpuffit chargasivat raunioista salovartijoihin, uhmasivat stand and shootia ja ottivat pari haavaa sisään, ja tottakai neljä kiväärimiestä mursivat nilkkansa raunioiden dangerous terrainiin. Toisaalta viime vuorolla yksikään ei kokenut tuota kylmää kohtaloa. Maasto on niin vaarallista!

Sitten tietysti ylisuoritin itse taistelun ja ajoin haltiat alas. Pursuittasin tietysti liian ahtaasti keskelle taistelukenttää, ja näytti siltä että Brightpuffit joutuisivat ensimmäistä kertaa uransa aikana kohtaamaan kohtalonsa. Kertaakaanhan heitä ei oltu vielä korkattu. Kentältä he ovat ihan omaehtoisesti tosin poistuneet usemmankin kerran...

Krausengarde oli jälleen pelot... siis, peloittunutta. Eivätkä kaikki dryadit kuolleet kerralla. Siinä sitä sitten oltiin stubbornien metsänhenkien kanssa metsän siimeksessä.

Kierros 5

Viidennellä kierroksella dryadit ajoivat Wulfhartin karkusalle. Tämä panikoitti Brighpuffit juoksuun, ja dryadit saivat heidät kiinni pursuitillaan. No, se oli odotettavissa. Maedhros tuli uhkaamaan maagejani ja viimeistä blasteriani. Ja päätin pyhästi että kuolematon kuolisi viimein. Oli minulta irtoamassa kuitenkin nuolta, tulipalloa ja ruutia sen verta härskit määrät yksinäisen tontun päälle.

Krausengarde pääsi viimein eroon dryadeista ja päätti pelin loppupuolella jättää haltiat oman onnensa nojaan. Parempi oli yrittää jallittaa dryadit ritarien avulla. Kun herrat nyt viimein suvaitsivat palata taistelukentälle kouluratsastustuokionsa jälkeen.

Dryadit pääsivät kyllä Krausengarden näkökentästä pois, mutta olin säätänyt oman aikani yksiköitä niin etteivät dryadit päässeet enää ritareilta karkuun. Joko tai – dryadit valtsivat mielellään ritarit näistä vaihtoehdoista. Kaksi viimeistä tavan ritariani pyörivät hieman ympyrää ja hyväksyivät sen etteivät pääsisi enää karkuun viimeisiä sotatanssijoita.

Kierros 6

Viimeistä viedään – Krausengarde ei tehnyt enää sen kummpaa. Ritarit hyökkäsivät dancereihin, sillä joutuisivat chargatuiksi joka tapauksessa. Tanssijat teloittívat ritarit tylysti, joskin odotetusti. Sisäpiirin ritarit testsivat onneaan dryadeita vastaan, mutta eivät saaneet Ld 7 ja 6 testejä murrettua. Ei siis sieltä pisteitä.

Suurimmat tapahtumat viimeisellä vuorolla taisivat tapahtua yrityksessäni murhata kuolemattoman haltian linjojeni takaa. Blasteri, kaksi velhoa ja näistä eriytyneet jousiampujat kääntyivät kaikki tonttua päin, ja valmistautuivat testaamaan sitä miten monta kertaa kuollut heräisikään henkiin. Kaiken jälkeen Daisy Cristopher itse päätti ladata kaiken energiansa historiansa suurimpaan tulipalloon, käräytti kulmakarvansa ja kaapunsa siinä rytäkässä ja murjautti toista kymmentä haavaa haltian näköä päin. Sieltä saatiin kaivettua viimein se yksi ykkönen. Taisin jäädä siinä vaihtokaupassa viisi pistettä voitolle. Jes.

Toisaalta, Maedhros kuolematon vaipui myös kenoon. Tonttu taisi testata pelin aikana lähemmäs kolmea kymmentä 2+ wardia. Nimensä mittainen mies.

Lopulta laskimme pisteet ja vähemmän minun yllätyksekseni, ja enemmän Ollin yllätykseksi, lopputulos oli 11-9 keisarikunnalle.

Kuinkas siinä niin kävi?

Peli näytti todella pahalta minulle alussa, mutta toisaalta jouduin hyväksymään sen että moni asia pelissä on nopissa kiinni. Sigmar siunatkoon, haltiat heittivät abysmaalisia lukuja. Abysmaalisia. Minkä takia en sitten siivonnut koko armeijaa kartalta? No, noitarouva Cristopherin voittokulkua hidastivat muutamat epäonnistuneet paniikkitestit, ja ainakin kaksi selkeää virhettä, jotka johtuivat vain omasta huolimattomuudestani. Suunnitelmassa ei sinänsä ollut vikaa, toteutuksessa oli. Kämmini ritarien ja Wulfhart von Wolfensteinin kanssa maksoivat minulle melko suuren voiton. Keisarikunta on yhäkin armeija joka rokottaa virheistä julmasti, eikä anna mitään anteeksi.

Toisaalta haltioista on taidettu löytää armeijamalli joka toimii kasiedikassa hyvin – se voi ottaa varomattomasta pelaajasta ja hyvän kenraalin ohjastamana koviakin pisteitä varsinkin eliittiarmeijoista, mutta on niin mobiili että siitä on vaikea ottaa sen suurempia voittoja. Sankarien kitit olivat erinomaiset ja hyvinkin vaaralliset.

Metsät koituivat kyllä kohtalokseni. Miksi niihin pitää aina sitten eksyä niillä ritareilla? Mietin aina jotta ’eivät ne kuitenkaan koske’. Koskevat joka kerta.  Joka kerta.

Paljon se taisi vaatia rakentelua ja kehittelyä, mutta metsähaltiat selvisivät kasiedikan testistä. Juuri parahiksi uuden kirjan ja uusien techien alle. Siitä vain työn sarkaan jälleen kiinni.

Tykkini ehkä voitti minulle pelin – tai, tarkemmin Boris Kraus, insinöörini – mutta tämä olikin liigan ainut peli missä se teki mitään merkittävää tulosta. Ilman tankkia voi pelata kyllä, ja näyttää siltä että tulen ainakin testaamaan armeijoita ilman tykkejä tulevaisuudessa. Ne eivät ole aikaan enää vakuuttaneet minua pelissä jossa kaikki heittää nykyään runsaasti noppaa ja yksittäisten hyvinkin tuuripainotteisten efektien käyttäminen ei anna tasaisesti haluamaani tulosta. Helbasterit ovat tuntuneet tekevän saman asian, joskin varmemmin ja monikäyttöisemmin.

Se siitä liigasta, hauskaa on ollut ja kesälle lisää meisinkiä! Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi pääsevät varmaan testiin Arcanschlossin panssaroidut hilparimiehet ja leskirouva Melanie Scholl. Swedland jääköön taakse ja uudet kujeet testiin.

Kartat tehty Battle Chroniclerilla
Karttojen päivityksetä ja taltioinnista kesken pelin kiitos Aleksi "Salsa" Saloselle

”—ullia”, lopetti vartiomies. Hän seisoi rähjäisessä vartiomökissä, jota Grandbeloksen tarvikevaunut olivat kantaneet mukanaan koko kevättalven ajan.

Haltiat vilkaisivat toisiaan ja näyttivät hämmentyneiltä.

”Maksuksi siis.” Vartiomies nosti värikkäitä, joskin tahraantuneita, housujaan ja kohensi kalukukkaronsa asentoa.

Yksi haltioista kysyi reikiä vahvasti murtaen että olivatko he kuulleet aivan oikein.

”Niin, siis kolmet kassilliset –” hevonen hirnahti juuri kopin vieressä ja teki tarpeensa suohon ”—ullia maksuksi. Rouva Cristopherin komennosta.”

Haltioiden posket alkoivat punoittaa. He tivasivat vielä kertaalleen että mitä vartiomies nyt tarkalleen tarkoitti.

”No, tuossahan se lukee yllä että mikä tämän tötterön tarkoitus on! Mitä muita pisteitä te kuvittelette kenenkään tänne pystyttävän?”

Haltiat vilkaisivat huteran kopperon katolla olevaan tekstiin, jossa seisoi hyvin kuluneilla ja epäselvillä reikinkielisillä kirjaimilla että Sw-dlandi- -ullipis-e.

Haltiat löivät kätensä kasvojaan vasten. Vartiomies raaputteli hampaanvälejään tikulla odottelevaisen näköisenä.

”No, minullahan tässä ei ole mikään kiire. Komento kävi että jokainen tästä kulkeva haltia maksaa sotakorvauksina sovitusti –”

”—kultaa tai muita hyödykkeitä”, lopetti paksuun, likaiseen ja kärventyneeseen kaapuun pukeutunut, ylilyövän suureen ja rähjääntyneeseen lierihattuun sonnustautunut ja kävelysauvan nokassa roikkuvaan lyhtyyn tukeutuva kovasti noidan näköinen nainen. Hän raahusti tuettuna maksunkeräyspisteelle ja viittoi vartiomiestä vaikenemaan.

”Syvät pahoittelut Grandbeloksen puolesta jälleen siis kaikista väärinkäsityksistä mitä tänään on sattunut. Luulimme teitä tosiaan eräiksi toisiksi salohaltioiksi. Toivon että kunnianarvoisa rouva Alinar ja hänen esitaistelijansa eivät kokeneet liian lopullisia vammoja. Uskomme vakaasti että ymmärrätte että nämä korvaukset ovat välttämättömiä. Eikä kellekään jää mitään hampaan koloon. Tämä—” vartiomies aivasti äkkiarvaamatta kovaan ääneen ja niiskautti anteeksipyytävästi perään ”—ullipiste –” Daisya saattaneet miehet pyörittelivät silmiään ”—on lähinnä perinteiden vaatima muodollisuus. Muutoin olisimme tyytyneet könttälastiin kultaa.”

Haltiat huokasivat ja keskustelivat hetken aikaa keskenään. Viimein puhehaltia kääntyi Daisya kohti ja pitkin hampain myöntyi vaatimuksiin.

”Johdamme siis kaikki kansamme edustajat tästä pisteestä läpi. Mutta varokaa enää provosoimasta meitä jälleen. Se hetki on historiallinen kun annamme tällaisen selkkauksen unohtua ilman toimenpiteitä. Pitäkää itseänne onnekkaina. Seuraavalla kerralla onni ei ehkä ole enää myötänne. Joukkomme tuodaan tämän—” marssiyhtye aloitti harjoituksensa yllättäen aivan korvan juuressa ”—ullipis… MIKSI KAIKKIEN JUMALTEN NIMEEN SITÄ SANAA EI SAA SANOTUKSI TÄLLÄ KIROTULLA MAALLA ILMAN KESKEYTYKSIÄ?!”